Lost Boys osti Hollannin Sataman

Julkaistu:

Liiketoiminnan palveluyritys Satama Interactive Oyj myy Hollannin liiketoimintansa Lost Boys NV:lle yhteensä EUR 8,1 miljoonan kauppahintaan. Sataman toimitusjohtajan mukaan Hollannin yksikön toimintamalli ei istu yhtiöntuleviin suunnitelmiin.


Lost Boys NV on LBI International AB:n hollantilainen tytäryhtiö.

Hollannin liiketoimintojen
palveluksessa oli 60 henkilöä lokakuun lopussa. Sen liikevaihto 1.1 - 31.10.2007 oli 6,1 miljoonaa euroa ja liiketulos 0,3 miljoonaa euroa.

Kaupasta tuloutuu Sataman vuoden 2007 viimeiselle neljännekselle noin EUR 3,3 miljoonan luovutusvoitto. Kaupan vähentävä vaikutus Sataman viimeisen neljänneksen liikevaihtoon on noin EUR 1,2 miljoonaa.

- Satama Hollanti on ollut itsenäinen digitaalisten palveluiden suunnitteluun ja toteuttamiseen keskittynyt yksikkö. Yhdistyvä yhtiö, jonka Satama ja Trainers’ House muodostavat fuusiossa 31.12.2007, tulee olemaan liiketoiminnan kasvun palveluyritys, sanoo toimitusjohtaja Jarmo Lönnfors.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Yhdistyvän yhtiön toiminta perustuu tuotteistettuihin konsepteihin ja näitä konsepteja tulemme jatkossa kansainvälistämään. Katsoimme, että Hollannin yksikkö ei nykyisellä toimintamallillaan voi olla osa yhdistyvän yhtiön kansainvälistymisstrategiaa.

Kauppa astuu
voimaan tänään keskiviikkona. Satama saa kauppahintana Hollannin liiketoiminnoista yhteensä EUR 6,7 miljoonaa sekä Hollannin liiketoimintoihin liittyvistä siirtyvistä saatavista EUR 1,4 miljoonaa, eli yhteensä EUR 8,1 miljoonaa. Kauppahinnasta EUR 1,5 miljoonaa varataan kattamaan tila- ja muita toiminnan alasajoon liittyviä Satamalle jääviä kuluja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Metson väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Eeva Sipilä

    5. 5

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    6. 6

      Amazon keksi kassattoman myymälän  –  perustuu kameroihin, sensoreihin ja tekoälyyn

    7. 7

      Varainhoitoyhtiö: Edessä on vielä useita talouskasvun vuosia

    8. 8

      OP:n ekonomistit ennustavat talouskasvun jatkuvan vahvana – ”Suurin riski on tyytyväisyyden tunne”

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    8. 8

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    9. 9

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    10. 10

      Sunnuntaisovittelu ei tuonut ratkaisua rahoitusalan viikonloppukiistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää