Työvoimapula uhkaa kaupan alaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaupan alan kasvu voi tyssätä sopivan työvoiman puutteeseen. Jouluksi kaupat ovat saaneet haalituksi tarpeeksi kiireapulaisia, mutta vakituisen väen rekrytoiminen on vuosi vuodelta hankalampaa.


Työvoimapula riivaa kauppoja etenkin pääkaupunkiseudulla, mutta hiljalleen muissakin suurimmissa kaupungeissa. Henkilöstöjohtaja Antero Levänen HOK-Elannosta sanoo, että työvoimapula on uhka kaupan alalle.

– Kun yrittäjät lasketaan mukaan, kauppa työllistää 300 000 ihmistä ja on suurin yksittäinen toimiala. Näin ollen sen ongelmat ovat kansantaloudellisestikin merkittäviä, huomauttaa Levänen.

Hänen mukaansa kyseessä on vakava asia, jota ei ole ennen tätä vuotta oikein otettu vakavasti.

Joulukiireet saadaan alan edustajien mukaan hoidetuksi, sillä opiskelijat ja koululaiset tulevat mielellään avuksi ja he ovat haluttuja tuuraajia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Stockmannin henkilöstöjohtaja Merja Lönnroth-Laaksonen toteaa, että heidänkin töihin tuloaan tosin osin jarruttavat opintotukiin liittyvät tulorajat: Jos opiskelija on jo ehtinyt tienata tämän vuoden tulonsa, hän ei enää tohdi mennä töihin, jotta ei joutuisi maksamaan tukiaan korkoineen takaisin.

Joulunalusajaksi tarvitaan lisäväkeä etenkin tavarataloissa ja erikoistavarakaupassa. Sen sijaan ruokakaupoissa ja marketeissa pärjätään pääosin omin voimin muun muassa teettämällä vakiväellä täysiä työpäiviä ja mahdollisuuksien mukaan vaikka 6-päiväistä viikkoa.

Arki koittaa kuitenkin pyhien jälkeen. Suomen Kaupan liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen toteaa, että pääkaupunkiseudulla työvoimapula on krooninen ja pahenee vuosi vuodelta.

– Varsinkin vakituisen työhön osaavan henkilöstön hankkimisessa on haastetta.

Ongelmat ovat alkaneet levitä jo muihinkin suurimpiin kaupunkeihin.

– Kyllä vaikeudet näkyvät jo Turussa ja Tampereellakin, sanoo Tradekan henkilöstöpäällikkö Pirkko Virtanen.

– Mikä on tänään Helsingin seudulla, on huomenna muualla Suomessa, toteaa Levänen.

Tilanteet vaihtelevat Ropposen mukaan paljon. Esimerkiksi se, miten työpaikalle pääsee julkisilla liikennevälineillä voi olla olennaista työntekijöiden saamisen kannalta.

Vaikka kokonaisuutena asian kanssa pystytään vielä elämään, Ropponen toteaa, että hirveitäkin hetkiä on. Levänen kertoo, että heillä esimerkiksi elokuu oli kaoottinen, kun kesälomat vielä pyörivät ja opiskelijat lomailivat ennen opintojensa alkua ja samaan aikaan iski ensimmäinen nuhakuume-epidemia.

– Väkeä yritettiin haalia joka paikasta, mutta henkilökuntaa ei saatu edes vuokratyöfirmoista.

Helpotusta ei ole näköpiirissä, siitä pitää huolen väestön vanheneminen. Lönnroth-Laaksosen mukaan ollaan menossa kohti työntekijän markkinoita.

Koska hintakilpailu on nakertanut kaupan katteita, kovin innokkaita alan väki ei ole palkkojen nostoon. Sen sijaan jokainen puhuu maineen tärkeydestä. Ropposen mukaan olennaista on, että työntekijän näkökulmasta yrityskuvassa ei ole tahroja. Tahrattomuuden lisäksi on hyvä tarjota hyvät edut ja mahdollisuus vaikuttaa työoloihin ja -aikoihin.

– Tutkimusten mukaan työn arvostus ja mielekkyys ovat työntekijöille tärkeitä. Palkka ei ole ykkösasia, sanoo Levänen.

Neljännes kaupan väestä tekee alle 34-tuntisia viikkoja ja etenkin pääkaupunkiseudulla, missä asuminen on kallista ja muitakin töitä tarjolla, palkka voi olla kynnyskysymys.

Maahanmuuttajat ovat yksi avainryhmä, johon kaupan ala panostaa. Esimerkiksi HOK-Elanto on ollut aktiivinen maahanmuuttajien kurssittamisessa.

Myös muuta koulutusta tahdotaan lisää. Ropponen toivoo, että osa merkonomien koulutusta lisättäisiin ja tradenomien vähennettäisiin.

Virtanen pitää tärkeänä myös tunnettuuden lisäämistä.

– Vaikka kaikki käyvät kaupassa, alan ulkopuoliset eivät tiedä, mitä kaikkia tehtäviä täällä on. Uskon, että palveluala kiinnostaisi enemmän nuoria, jos he tietäisivät, millaisia töitä olisi tarjolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    4. 4

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    5. 5

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    6. 6

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    7. 7

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    8. 8

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    9. 9

      Tuhat rekkaa päivässä  –  S-ryhmän valtavan logistiikkakeskuksen käyttöönotto etenee

    10. 10

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    4. 4

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    5. 5

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    6. 6

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    7. 7

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    8. 8

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    9. 9

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    10. 10

      Marimekon toimitusjohtaja listaa, miksi japanilaiset fanittavat yhtiötä: ”Leikkisyys, omaperäisyys, pilke..”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    7. 7

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    8. 8

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    9. 9

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    10. 10

      Uusi Hehku-kauppaketju aloittaa tammikuussa – palkkaa jopa tuhat työntekijää

    11. Näytä lisää