Nokiassa pelätään potkuja

Julkaistu: , Päivitetty:

Nokiassa pelätään työvoiman vähennystä. Henkilöstön edustajat ennakoivat, että vuodenvaihteessa koittava organisaatiomuutos merkitsee henkilöstön karsimista.
Matkapuhelinjätti Nokiassa pelätään uusia irtisanomisia.

Henkilöstön keskuudessa levottomuutta herättävät kesästä saakka jatkuneet yhteistoimintaneuvottelut työtehtävien uudelleenorganisoimisesta.

– Ihme olisi, jos työpaikkoja ei vähennettäisi. Nokiassa on aina organisaatiomuutosten yhteydessä siivottu nurkkia vähentämällä henkilöstöä, sanoo akavalaisen ylempiä toimihenkilöitä edustavan YTN:n asiamies Tomi Seppä.

Nokia on luvannut henkilöstölle, että uudelleenorganisointia koskevat yt-neuvottelut päätetään jouluun mennessä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nokian viestintäosaston mukaan suunnitelmissa ei ole henkilöstövähennyksiä.

Salossa työskentelevä YTN:n luottamushenkilö Aimo Leskelä pelkää myös työpaikkojen karsimista.

– Kyllä se on mahdollista. Esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehitystoimintojen yhdistämisestä voi seurata, että jossain uudessa yksikössä on liikaa väkeä.

Seppä muistuttaa, että Nokiassa henkilöstövähennyksiä koskevat yt-neuvottelut aloitetaan usein lomakauden kynnyksellä. Hän pitää mahdollisena, että työnantajan kutsu yt-neuvotteluihin lähetään vielä loppuvuoden aikana.

– Yleensä yt-neuvottelut on Nokiassa aloitettu joulua, hiihtolomaa tai juhannusta ennen. Juuri lomakautta ennen työpaikoilla on vähän henkilöstöä valittamassa.

Leskelän mielestä epävarmuus on aiheuttanut levottomuutta henkilöstön keskuudessa.

Pääkaupunkiseudun luottamushenkilön Kuisma Salosen mukaan osa Nokian työntekijöistä on jo kyllästynyt jatkuvaan irtisanomisuhkaan.

– Neuvottelut irtisanomisista aloitetaan usein alkuvuonna. Siitä on muodostunut jo lähes rutiini. Osa porukasta on luopunut leikistä ja siirtynyt muualle, Salonen sanoo.

Salosen mielestä on kummallista, että Nokia ei ole pystynyt vastaamaan liiketoiminnan haasteisiin muuta kuin jokavuotisilla henkilöstövähennyksillä.

Vuodenvaihteessa Nokian liiketoiminta pilkotaan kolmeen yksikköön: matkapuhelimet, palvelut ja ohjelmistot ja markkinat. Markkinat-yksikkö vastaa Nokian logistiikasta, valmistuksesta, myynnistä ja markkinoinnista.

Yhtiön nykyisessä organisaatiossa on kolme erillistä matkapuhelimia valmistavaa toimialaa.

Niiden lisäksi on kaikkia toimialoja palvelevat myynti ja markkinointi -yksikkö, teknologiayksikkö ja tutkimus- ja tuotesuunnitteluyksiköt.

Organisaatiomuutoksella Nokia varautuu matkapuhelinteollisuuden muutokseen ja toimintansa tehostamiseen. Tarkoituksena on virittää Nokiasta matkapuhelimien lisäksi palveluja tarjoava yritys.

Mahdollisia henkilöstövähennyksiä koskeva yhteistoimintamenettely on aloitettava erillisenä prosessina käynnissä olevien, organisaatiomuutosta koskevien yt-neuvottelujen päätyttyä.

Nokian palveluksessa työskentelee maailmanlaajuisesti reilut 52 000 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää