Sarasvuo: Luopuminen synnyttää uutta

Julkaistu: , Päivitetty:

Jos johto haluaa uudistaa yritystä, täytyy olla valmis luopumaan myös omista ideoista, hetken mielihyvästä ja lyhyen tähtäimen voitoista, sanoo yrityksensä uudistajaksi äänestetty Jari Sarasvuo.
Trainers’ Housen uudistaminen on vaatinut jopa itsevarmalta pidetyltä Jari Sarasvuolta paljon omien ideoiden hylkäämistä.

– Helvetisti on pitänyt hylätä. Oppimisen edellytys on, että ei puolusta jatkuvasti omia ideoitaan, sanoo Sarasvuo.

Vanhan hylkääminen puolestaan edellyttää halua ihmetellä. Sekä ihmettely että hylkääminen ovat monille ihmisille vaikeita asioita, joillekin jopa mahdottomia.

Ihmettely tarkoittaa usein heikkojen signaalien poimimista. Sarasvuo poimii niitä joskus muun muassa lorvimalla Stockmannilla ja kirjakaupassa. Ihmisten pukeutumisen, ilmeiden ja kuluttamisen tarkkailu voi tuoda yllättäviä mielleyhtymiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jos haluaa uudistua, pitää tietää mihin maailma on menossa.

Avoimen mielen lisäksi kasvun aihioiden löytäminen edellyttää systemaattisia prosesseja. Prosessien avulla yritys ohittaa väsyneen ihmisluonnon, joka pyrkii pääsemään vähällä. Esimerkiksi Tariners’ Housen ideointikokous War Room tuottaa viikoittain noin 400 uutta aihiota, joista noin puolet tosin kaatuu heti alkuvaiheessa.

– Kasvu perustuu tuhlaukseen, niin perustuu evoluutiokin. Meillä on varmasti enemmän turhia asiakaskäyntejä kuin kenelläkään, mutta aina niistä jää joku jälki.

Uudistumistarpeen huomaaminen on ensimmäinen muutoksen edellytys, mutta ei kuitenkaan tae muutoksesta. Tarvitaan myös nöyryyttä. Sarasvuollakin on mennyt sitä paremmin, mitä enemmän hän on oppinut nielemään.

– Jossakin vaiheessa luulin, että asiakas ostaa, jos osoitan hänen olevan väärässä. Ei ole ikinä ostanut.

Johtajalle nöyryys tarkoitta kykyä pohtia yhdessä henkilöstön kanssa asioita, jotka eivät ole johtajan päässä loppuun saakka ajateltuja. Silloin henkilöstöstä tulee voimavara, joka vie yritystä eteenpäin.

– Johtajan pitää mennä vaillinaisena porukan eteen, uhriksi ihmettelemään keskeneräisiä asioita. Silloin opitaan yhdessä.

Nöyryys ja luopuminen ovat nousevia suuntauksia koko yhteiskunnassa. Pikatyydytystä etsivän hedonistisen maailmankuvan rinnalle alkaa nousta tyhjänpäiväisyyttä vastustavia voimia.

– On tapahtumassa ilmiselvä käänne. Kohtuullistaminen nousee arvoon ja palataan kohti järkevää todellisuutta.

Kohtuullisuus koskee myös yrityksiä. Talous on siirtynyt suurtuotannon julistamisesta ensin osaamisen arvostamiseen ja nyt kohti vaihetta, jota Sarasvuo kutsuun nimellä economy of soul. Hengen taloudessa yrityksen maine, käsitys oikeasta ja väärästä, suhde tulevaisuuteen ja luontoon ratkaisevat yhä enemmän.

– Kaikkea maailman hyötyä ei ole hyvä ulosmitata heti. Se on yritykselle myös järkevää.

Yhteiskuntavastuu tulee yhä tärkeämmäksi, koska yritys ei voi toimia erillään yhteiskunnasta. Jos yritys hyödyttää ekosysteemiä, voi se itsekin hyvin.

– Yritys ei voi toimia sydämettömästi, se ei voi täyttää tehokkuusvaatimuksiaan orjatyövoimalla eikä rasittaa kohtuuttomasti luontoa.

Ekosysteemin hyödyttäminen ei tarkoita, että yritys hylkäisi tavoitteensa kasvaa ja kannattaa. Yrityksestä ei voi myöskään tulla henkilöstön päivähoitopaikka.

– Täytyy kunnioittaa henkilöstön oikeuksia ja tärkein niistä on, että ihmisen työmarkkina-arvo kasvaa niin että hän pärjää työelämässä, sanoo Sarasvuo.

Työpaikka ei ole subjektiivinen oikeus. Yritys ei ole sosiaalitoimen muoto, joka suojelisi ihmisiä muutokselta ja päästäisi heidät helpolla.

– Vanhassa juutalaisessa mystiikassa häpeäleipä tarkoittaa ansaitsematonta leipää. Jos saa jotain helpolla tai ilmaiseksi, saaja alkaa pitää ympäristöään velallisena ja voi kirota antajan.

Yrityksissä häpeäleivän välttämissä auttavat prosessit. Rationalisoiva ihminen pyrkii pääsemään vähällä, elleivät prosessit pakota eteenpäin. Tämä näkyy Trainers’ Housellakin, kun taloon tulee uusia työntekijöitä, joiden mielestä asiakkaiden luona ei kannata käydä.

Sarasvuon mielestä kannattaa niin paljon, että haastattelupäivänäkin hän menee tapaamaan asiakasta, joka on vannonut ettei osta koskaan Sarasvuolta. Jos pelkää häviämistä ja välttää tappiota, ei voi voittaakaan.

– Parhaat ihmiset ovat buldogeja, joilla on lättänenä, että pystyy puremaan ja hengittämään yhtaikaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Metson väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Eeva Sipilä

    5. 5

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    6. 6

      Amazon keksi kassattoman myymälän  –  perustuu kameroihin, sensoreihin ja tekoälyyn

    7. 7

      Varainhoitoyhtiö: Edessä on vielä useita talouskasvun vuosia

    8. 8

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    9. 9

      OP:n ekonomistit ennustavat talouskasvun jatkuvan vahvana – ”Suurin riski on tyytyväisyyden tunne”

    10. 10

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    8. 8

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    9. 9

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    10. 10

      Sunnuntaisovittelu ei tuonut ratkaisua rahoitusalan viikonloppukiistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää