Peliyhteisö Apaja kasvaa avoimesti

Julkaistu: , Päivitetty:

Martinson Trigon Venture Partners on astunut 1,75 miljoonan euron suunnatulla annilla Apaja Online Entertainment Oy:n osakkaaksi. Kansainvälistyvä Apaja vinkkaa tuovansa palveluun musiikkia ja miettii myös, osallistuako Googlen uuteen OpenSocial-hankkeeseen. Apajalle avoimuus on tärkeää.


Apajan päätuote on sosiaalinen peliyhteisöpalvelu Aapeli, ja ulkomaille palvelua viedään Playray-brandilla, jolla se toimii tällä hetkellä yhdeksässä eri maassa.

- Vaikutuimme Apajan uniikista konseptista ja johtotiimistä. Uskomme, että Apajalla on loistavat asemat nopeasti kasvavilla casual gaming -markkinoilla, toteaa MTVP:n Managing Partner Allan Martinson. Hänet on myös nimitetty MTVP:n edustajana Apajan hallitukseen.

- MTVP:n valintaa edesauttoi yhteneväinen näkemyksemme Playrayn kehitysvisiosta. Tähtäämme nyt MTVP:n kanssa erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan markkinoiden avaamiseen. Palvelumme pitäisi olla auki yhteensä neljässätoista maassa tämän vuoden loppuun mennessä, kertoo Apajan toimitusjohtaja Inka Mero.

Mero kertoo kysyttäessä, että myös musiikkia on pelien, avatar-hahmojen ja yhteisöllisyyden ympärille rakentuvaan palveluun tulossa jossain muodossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Pelit ovat palvelumme ydin, mutta samalla me olemme ennen kaikkea sosiaalinen peliyhteisöpalvelu. Siinä missä pelit ovat syy ihmisten tulemiseen palveluun, he jäävät sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden sekä omien hahmojen personointimahdollisuuksien vuoksi. Ja ilman muuta tuomme mukaan myös musiikkia osana palvelun kehittämistä.

Palvelun kehittämisestä puheen ollen, Inka Mero ei vastaa kieltävästi mahdollisuuteen osallistua Googlen äskettäin julkistamaan OpenSocial-yhteisöhankkeeseen. Siinä eri yhteisöpalvelujen kehittäjille tarjotaan yhteiset työkalut uusien toimintojen entistä nopeampaan levittämiseen halki eri palvelujen.

- Meidän täytyy ensin vähän paremmin hahmottaa, että mitä OpenSocial tarkoittaa, mutta mitään estettä osallistumiselle ei ole. Me tulemme kasvamaan ja partneroitumaan erityyppisten sosiaalisten verkostopalvelujen kautta, mutta samalla myös erilaisten avoimien alustahankkeiden kautta.

Mero korostaa palvelunsa avoimuutta. Pelejä voi esimerkiksi integroida blogeihin, ja käyttäjä voi viedä hahmonsa omalle kotisivulleen.

Vuonna 2001 perustettu Apaja työllistää tällä hetkellä 41 ihmistä. Peliyhteisöpalvelu kerää kuukausittain noin 1,4 miljoonaa eri käyttäjää, joista yli puolet Suomen ulkopuolelta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    3. 3

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Kurssit jatkoivat nousuaan Wall Streetilla – Caterpillar ja Boeing kärjessä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää