Musiikkitalosta on vaikea saada tuottoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Musiikkitalo saattaa joutua etsimään Yleisradion tilalle uuden rahoittajan. Yksityisen kiinteistösijoittajan saaminen voi olla haastavaa, jos ei pystytä varmistamaan hyviä tuottoja.


Yleisradion vetäydyttyä perjantaina Musiikkitalon maksajien joukosta kiinteistöyhtiön on löydettävä tarvittavat rahat jostain muualta. Vaihtoehtoina on käytännössä valtion eli Senaatti-kiinteistöjen omistusosuuden nostaminen tai kolmannen osapuolen etsiminen. Helsingin kaupunki ei aio omaa osuuttaan nostaa.

Rakennuttamistoimikunnan puheenjohtajan Tuomo Hahlin mukaan uutta kumppania voidaan periaatteessa etsiä puolisen vuotta eli siihen saakka, kun seuraavista urakoista päätetään.

Nyt tekeillä olevien pohjatöiden on määrä olla valmiina toukokuun puolivälissä.

Nykyinen osakassopimus raukeaa vuodenvaihteessa, mutta Helsingin kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt voivat Hahlin mukaan sopia väliaikaisratkaisusta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kyllä varmaan sijoittajia löytyy, jos vuokralaiset ovat valmiita maksamaan markkinaehtoista vuokraa.

Kiinteistöalan asiantuntijoiden mukaan Musiikkitalon tuoton varmistaminen on olennaista, jos rakennukselle aiotaan saada yksityinen sijoittaja.

– En ole ajatellut Musiikkitaloa kaupallisena hankkeena. Todennäköisesti sen käyttö on sellaista, joka ei itsessään ole kannattavaa liiketoimintaa, pohtii kiinteistökonsulttiyhtiö Catellan toimitusjohtaja Timo Nurminen.

Hänen mukaansa vuokralaisten olisi ainakin sitouduttava tekemään pitkäaikaiset vuokrasopimukset.

– Pääomia saa, mutta sille pitää maksaa tuottoja.

Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto Raklin toimitusjohtaja Jani Saarinen pitää yksityisen sijoittajan saamista kulttuurikohteeseen haastavana, varsinkin näin myöhäisessä vaiheessa.

Saarisen mukaan on eri asia, jos konseptia rakennettaisiin alusta asti yksityisten sijoittajien kanssa.

– Haaste on siinä, että toiminta ja vuokra rahoitetaan julkisista varoista. Kysymys on yhteiskunnan tukemasta toiminnasta.

Saarisen mukaan valtio ja kunnat voisivat ylipäätään käyttää rakennushankkeissaan nykyistä enemmän malleja, joihin on kytketty myös yksityistä rahaa. Näin maksurasitetta voitaisiin helpottaa.

Kiinteistötalouden instituutin toimitusjohtaja Hanna Kaleva pitää olennaisena sen, millainen asema ja rooli Musiikkitalon kolmannella sijoittajalla olisi.

– Joku sellainen, joka on intresseiltään lähellä talon tulevia käyttäjiä olisi varmasti paras ratkaisu.

Kolmannen osapuolen kannalta keskeistä on, millainen talon käyttö on, mitä tapahtumia siellä voi järjestää ja miten paljon tuleviin kassavirtoihin pystyy vaikuttamaan.

– Se ei ehkä ole ihan puhtaan kiinteistösijoittajan keissi näin äkkiseltään ajateltuna.

Kehittämispäällikkö Harri Kauppinen Helsingin kaupungin kiinteistövirastosta kertoo, että orkestereilta ja Sibelius-Akatemialta jää noin kolmasosa talon ajoista käyttämättä.

– Koko ajan on ajateltu, että sinne saadaan ulkopuolista toimintaa lisäksi, Kauppinen huomauttaa.

Hänen mielestään Musiikkitaloon sopisivat hyvin myös yritystilaisuudet, varsinkin jos niihin liittyy musiikkia.

Kauppisen mukaan yritystilaisuuksien haalimista voi jonkin verran rajoittaa se, että Finlandia-talon on tarkoitus Musiikkitalon valmistuttua erikoistua yritystilaisuuksiin.

Tilaisuuksien kirjoa rajoittaa myös se, että Musiikkitalon suuri sali on suunniteltu akustiselle musiikille.

Sponsoreiden tukea ei hyljeksitä, mutta se ei Tuomo Hahlin mukaan yksinään voisi ratkaista rahoitusongelmaa.

Senaatti-kiinteistöjen hallitus kokoontuu seuraavan kerran ensi viikon torstaina, jolloin voidaan saada uutta valaistusta asiaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    6. 6

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    7. 7

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    8. 8

      Airbus hankkii enemmistön Bombardierin kapearunkoisten koneiden ohjelmasta

    9. 9

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    10. 10

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    5. 5

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    6. 6

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    7. 7

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Kolme miestä kertoo kuntouttavasta työ­toiminnasta: ”Ajattelin ensin, että on jotain höpö­höpöhommia”

    11. Näytä lisää