Nethawkin perustaja: Riskiraha voi mutkistaa liiketoimintaa

Julkaistu:

Oululaisen Nethawkin perustaja Heikki Oukka uskoo, että yrittäjä menestyy pitkäjänteisellä kehitystyöllä.
Yritys voi kehittyä ajan mittaan yhdessä globaalin maailman kanssa ja saavuttaa menestyksen vähitellen. Kaikkea ei tarvitse saada heti, sanoo Nethawkin pääomistaja Heikki Oukka.

Hänen perustamansa yritys on reilun 15 vuoden aikana kivunnut maailman markkinakakkoseksi matkapuhelinverkkojen testauksen toimialalla.

Uusi yrittäjä näkee edessään avoimena mahdollisuuksien ikkunan, mutta osa pelkää sen sulkeutuvan nopeasti.

Tällöin liikeidean ja kasvun tueksi saatetaan hakea ulkopuolista rahaa, jonka turvin tuotekehitystä tehdään salamavauhdilla, ettei ikkuna vain pamahtaisi kiinni.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Riskipääoman tuomat asiat eivät ole pelkästään positiivisia. Ulkopuolinen raha voi mutkistaa liiketoimintaa. Yrittäjän aivopotentiaalin pitäisi olla kohdistettuna liikeidean jalostamiseen, ei sijoitusjuridiikkaan tai byrokratiaan, saati henkilösuhteiden ylläpitämiseen sijoittajien suuntaan.

Oukka toimii nykyisin Nethawkin hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi muutaman muun teknologiayritysten hallituksessa. Oman yrityksen rahoitushistoriaan ei sisälly muuta kuin tulorahoitusta.

Oukan mielestä riskirahaa on tänä päivänä saatavana ja valtio on hyvin tukenut yritysten mahdollisuuksia löytää sijoittajia.

Vientimarkkinoille suuntaaminen on nuorille yrittäjille luonnollisempaa ja läheisempää kuin Oukan yrittäjäsukupolvelle oli.

Pitkän linjan oululaista yrittäjää huolestuttaa että, riittääkö liiketoimintaosaaminen teknologiayrityksissä kansainvälistymiseen.

– Pelkkä uskallus ei riitä. Pitää olla myös markkinatuntemusta.

Nethawk lomautti kesän aikana koko Suomen henkilöstönsä kahdeksi viikoksi. Sopeuttamistoimiin jouduttiin toimialarakenteiden heilahtelujen vuoksi. Yhtiön liikevaihto laskee tälle vuodelle arviolta reilut 10 prosenttia.

– Myynti heilahti alaspäin, kun isot asiakkaamme alkoivat suunnitella fuusioita ja yritysostoja. Pohja nähtiin viime vuoden loppupuolella, ja suunta on nyt parempaan päin. Vaikeuksista huolimatta olimme Frost & Sullivanin analyysin mukaan ainoa toimialan yritys, joka pystyi selvästi kasvattamaan markkinaosuuttaan.

Heikki Oukka toteaa, että verkkojen valmistajien ja operaattoreiden yhdistymiset toivat dramaattisia muutoksia toimialalle, mutta kasvu näyttäisi taas mahdolliselta.

– Kahdeksan asiakastamme on järjestäytynyt uudelleen fuusioin tai yrityskaupoin. Esimerkiksi Nokian ja Siemensin yhdistyessä saimme kuitenkin uusia mahdollisuuksia, kun Siemensistä tuli asiakkaamme. Nyt näyttää siltä, että yhdistymisprosessit ovat menossa ohi ja toiminta on normalisoitumassa.

Oukka uskoo, että Nethawkin kasvua ensi vuonna turvaa myös se, että uusi teknologinen sukupolvi ja sen tuotekehitys tekee vahvasti tuloaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    3. 3

      Autoliiton testi: kahdelle turvaistuimelle surkea arvosana – istuin lensi halki testilaboratorion

    4. 4

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    5. 5

      Rautelle yli 21 miljoonan euron tilaukset Venäjältä

    6. 6

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Nordean Wahlroos: Ruotsin euroaluetta kireämpi sääntely ei ongelma

    9. 9

      UPM kohensi tulostaan – liikevaihto jäi odotuksista

    10. 10

      Työllisyys paranee hiljalleen jos ollenkaan – hallituksen tavoite kaukana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    4. 4

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    5. 5

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    8. 8

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    9. 9

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    10. 10

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää