DNA hamusi lisää kännykkäliittymiä

Julkaistu: , Päivitetty:

Heinäkuun alussa muodostetun DNA-konsernin liiketoiminta kasvoi heinä-syyskuun aikana. Yhtiön mukaan suurin lisäys lisäys oli matkaviestinliittymissä, joiden määrä nousi 90 000:lla.


Vuoden alusta matkaviestinliittymien määrä on kasvanut 205 000 liittymällä, DNA kertoo.

Kaikkiaan DNA:lla oli syyskuun lopussa 1 185 000 matkaviestinliittymää (1 095 000 Q2/2007). Ulkoiset palveluoperaattorit huomioiden DNA:n matkaviestinverkossa oli syyskuun lopussa 1 254 000 liittymää.

DNA:n keskimääräinen liittymäkohtainen tuotto (ARPU) oli heinä-syyskuussa kuukausittain 27,7 euroa (Q2/2007 27,8 EUR). Kolmannen vuosineljänneksen asiakasvaihtuvuus (Churn) oli 14,2 prosenttia (Q2/2007 11,5 %).

DNA Oy -konserni laajeni merkittävästi 1. heinäkuuta, kun liiketoimintansa DNA:han siirsivät Päijät-Hämeen Puhelin, Oulun Puhelin, Lännen Puhelin, KPY Palvelut ja Satakunnan Puhelin. Lisäksi Lohjan Puhelimen liiketoiminta
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
siirtyi konserniin osakekaupan kautta toukokuussa 2007.

Siirtyneet liiketoiminnot muodostavat DNA-konsernin kiinteän verkon liiketoiminnan
(DNA Palvelut Oy) yhdessä konsernissa jo aiemmin olleiden kiinteän verkon liiketoimintojen kanssa.

DNA:n laajakaistaliittymämäärä kasvoi heinä-syyskuun aikana 9 000 liittymällä 193 000 liittymään. Kaapeli-tv -liittymämäärä kasvoi samana
ajanjaksona 1000 liittymällä 258 000 liittymään.

Lankaliittymien määrä väheni heinä-syyskuun aikana 7000 liittymällä 259 000 liittymään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    6. 6

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    7. 7

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    8. 8

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    9. 9

      Sunnuntaisovittelu ei tuonut ratkaisua rahoitusalan viikonloppukiistaan

    10. 10

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    3. 3

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    8. 8

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    10. 10

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    11. Näytä lisää