Tunnettu artisti auraa latua elokuvalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Elokuvat ovat levy-yhtiöille tuottoisa tapa markkinoida artistejaan, varsinkin jos elokuvan tunnuskappaleesta tulee hitti. Apocalyptica on saanut ainakin palstatilaa tuoreella elokuvamusiikillaan. Soundtrackit sen sijaan eivät ole kultakaivos.

Esimerkiksi kovasti markkinoidun Ganes-elokuvan soundtrackia on myyty vain muutama tuhat. Koko soundtrack syntyi vähän vahingossa ja sivutuotteena, kun levy-yhtiö Sony BMG teki Ganes-elokuvan yhteistyökumppanille DNA:lle digitaalisisältöpakettia.

– Soundtrackit eivät ole levy-yhtiölle mieletön pajatso. Vuosien saatossa menestyneimpiä ovat kokoelmat, joissa elokuvan tunnusbiisi on johtotähtenä, ja joille on kasattu muita elokuvan biisejä tai teemaan liittyviä kappaleita, Sony BMG:n tuotantopäällikkö Petri Eklund sanoo.

Eklundin mukaan levy-yhtiö lähtee kuitenkin mielellään mukaan, jos siltä pyydetään tunnusmusiikin esittäjää elokuvaan.

– Elokuvat ovat kautta historian tehneet biisejä tunnetuiksi. Titanicissa soinut My heart will go on ja The Bodyguard -elokuvan I will always love you olivat menestyksiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Elokuvayhtiötkin pitävät soundtrackeja lähinnä oheistuotteina. Markkinoinnillisesti ne eivät ole tärkeitä.

– Televisio on tehokkain ja tärkein tapa mainostaa elokuvaa. Tunnettu ja elokuvaan sopiva tunnusmusiikin esittäjä tosin tuo leffaa hyvin esille, Helsinki-filmin markkinointipäällikkö Atte Laurila sanoo. 

Suomen myydyin elokuvalevy on Pahat pojat -soundtrack. Levy löytyy kaikkien aikojen myydyimpien albumeiden listalla sijalta 413. 

Maailman myydyin soundtrack on The Bodyguard -elokuvan, jolla on Whitney Houstonin esittämä elokuvan tunnuskappale I will always love you.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    5. 5

      Kiinan puoluekokous vaikuttaa myös valuuttakursseihin

    6. 6

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    7. 7

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää