Hallintoväki käsittelee henkilötietoja salaa kansalaisilta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaiset ovat suojattomia julkisissa tietorekistereissä.


Ovatko ihmisten oikeudet tietoverkoissa liian vähäiset?

– Kyllä tässä parantamisen mahdollisuutta ilman muuta on, sanoo sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.

Viljasen mukaan jokaisen pitäisi saada tietää, kuka käyttää eri julkishallinnon rekistereihin tallennettuja henkilökohtaisia tietoja. Nykyään viranomaisten ei tarvitse kertoa käyttäjistä mitään.

Julkishallinnon väki voi yhdistellä eri rekisterien tietoja. Niitä on esimerkiksi verohallinnossa, terveyskeskuksissa, ajoneuvohallintokeskuksessa, Kansaneläkelaitoksessa ja Eläketurvakeskuksessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Viranomaiset eivät ole tehneet tietojen tarkistamista helpoksi Viljasen mielestä.

– Yleensä tarkistaminen on hankalan menettelyn takana.

Tietojen tarkistamiseksi voi joutua tekemään kirjallisen anomuksen.

– Täytyy käydä henkilökohtaisesti ja voi kestää kauan, ennen kuin viranomainen pystyy järjestämään paikan (tutustua tietoihinsa).

Viljanen ajaa mallia, että omat tietonsa voisi tarkistaa internetin kautta kotikoneelta.

– Väestötietojärjestelmän tietoja käytetään vuosittain 240 miljoonaa kertaa. Ei ole samantekevää, mitä minusta on rekisteröity.

Viljasen mielestä ihmisten pitää voida luottaa, että sähköinen tietojenkäsittely on luotettavaa ja turvallista.

– Jos joku viranomainen tulee kotiini, haluan tietää, kuka se ja miksi se siellä käy. Ihmisten pitää myös saada tietää, kuka on käsitellyt tietojani ja miksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    4. 4

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    8. 8

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    9. 9

      Lintilä uskoo Altian kiinnostavan sijoittajia – ”Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike”

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    4. 4

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    5. 5

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    6. 6

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    7. 7

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Finnwatch: Wärtsilä maksaa Intiassa palkkoja, joilla ei pysty elättämään perhettä

    10. 10

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    11. Näytä lisää