Yhdysvallat painostaa Costa Ricaa vapaakauppasopimukseen

Julkaistu:

Costa Ricassa järjestetään sunnuntaina kansanäänestys CAFTA-vapaakauppasopimukseen liittymisestä. Yhdysvallat on painostanut aggressiivisesti pientä keskiamerikkalaisvaltiota hyväksymään sopimuksen.


Costa Ricassa järjestetään sunnuntaina kansanäänestys vapaakauppasopimus CAFTAan liittymisestä. CAFTA on Keski-Amerikan valtioiden ja Yhdysvaltain välinen vapaakauppasopimus. Kaikki muut sopimuksen osapuolet ovat jo ratifioineet sopimuksen.

Myös Costa Rica on allekirjoittanut sopimuksen, mutta sen ratifiointi riippuu kansanäänestyksen tuloksesta. Gallupien mukaan selvä enemmistö costaricalaisista aikoo äänestää sopimusta vastaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Tuoreimman mittauksen mukaan 55 prosenttia äänestäjistä aikoo äänestää sopimusta vastaan ja 43 prosenttia sen puolesta.

Sopimuksen vastustajat pelkäävät, että CAFTA-jäsenyys romuttaisi Costa Rican kehittyneen hyvinvointijärjestelmän. Vastustajat ovat huolestuneet erityisesti valtiojohtoisten telekommunikaatio- ja vakuutusalojen tulevaisuudesta. Kriitikoiden mielestä valtion sääntely näillä aloilla on välttämätöntä hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi.

Sopimuksen pelätään myös kaventavan maan itsemääräämisoikeutta, kun kauppa- ja investointikiistat siirrettäisiin kansainvälisen sovittelumenettelyn piiriin. Lisäksi monet pelkäävät sopimuksen heikentävän Costa Rican maataloustuotantoa, kun halvat amerikkalaistuotteet pääsisivät tullivapaasti maan markkinoille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sopimuksen kannattajien mukaan Costa Rican on pienenä valtiona pakko avautua maailmanmarkkinoille.

– Jos sopimus hyväksytään, se ei tee meistä huonompia tai parempia. Ainoastaan rikkaampia, totesi sopimusta tukeva presidentti Oscar Arias Reutersin mukaan.

Yhdysvallat on pyrkinyt painostamaan Costa Ricaa sopimukseen jo parin vuoden ajan. Kansanäänestyksen alla Yhdysvaltain hallitus totesi, että se ei aio enää avata sopimusta uusille neuvotteluille, vaikka sopimus kaatuisikin äänestyksessä.

Costa Rica on noin neljän miljoonan asukkaan omaleimainen valtio. Maan terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmät ovat Latinalaisen Ameikan parhaimmistoa. Maa on tullut tunnetuksi myös siitä, että sillä ei ole omaa armeijaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    6. 6

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    7. 7

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    8. 8

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    5. 5

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    8. 8

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    9. 9

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    10. 10

      Finnairista tehtyjen valitusten määrä räjähti: tältä vuodelta kasassa jo 587 riitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää