Hjallis-kirja mokasi kauppoihin tulon

Julkaistu: , Päivitetty:

Hjallis Harkimosta kirjoitettu kirja Harry H etenee kauppoihin kompuroiden. Media repi kirjasta juttuja perjantaina, mutta monesta kaupasta sitä ei saanut vielä samana päivänä.
Hjallis Harkimon kirjasta oli tiedotustilaisuus torstaina ja lehdet kirjoittivat siitä kilvan perjantaina.

Akateemisen kirjakaupan johtaja Stig-Björn Nyberg ihmetteli ennen puolta päivää perjantaina, että Hjallis-kirja ei ollut vielä tullut kauppaan.

– Lehdistötilaisuus oli torstaina ja tänään (perjantaina) kaikki kirjoittavat. Siitä huolimatta kirja ei ole kaupoissa.

Tammi sai kirjan painosta keskiviikkona. Myynti- ja markkinointijohtaja Anne-Marie Suomalaisen mukaan kirja ehtii kauppoihin viimeistään 8. lokakuuta alkavan viikon alussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Me emme hallitse mediaa. Julkisuus on usein hirveän vaikea saada samanaikaisesti kuin kirja on kaupoissa.

Eikö tiedotustilaisuuden olisi voinut järjestää vasta sitten, kun kirja on kaikkien saatavilla?

– Sitten kirjat olisivat olleet osassa kauppoja tiedotustilaisuutta aikaisemmin. Kirjat eivät millään ole yhtäaikaa kaikissa kaupoissa.

Tammi odottaa kirjalta jymymenestystä. Nouseeko kirja listaykköseksi?

– Tässä on ainesta listaykköseksi, sanoo Suomalainen.

Anja Snellmanin kirjoittama kirja kertoo muun muassa eroista Leena Harkimosta ja Merikukka Forsiuksesta.

Kirja paljastaa myös, että Hjalliksella on uusi ihastus. Tosin hänen nimeään ei mainita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    4. 4

      Amazon keksi kassattoman myymälän  –  perustuu kameroihin, sensoreihin ja tekoälyyn

    5. 5

      OP:n ekonomistit ennustavat talouskasvun jatkuvan vahvana – ”Suurin riski on tyytyväisyyden tunne”

    6. 6

      Metson väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Eeva Sipilä

    7. 7

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    8. 8

      Varainhoitoyhtiö: Edessä on vielä useita talouskasvun vuosia

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    3. 3

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    7. 7

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    8. 8

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    9. 9

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    10. 10

      Sunnuntaisovittelu ei tuonut ratkaisua rahoitusalan viikonloppukiistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää