Kaupat pysyvät auki lakkopäivänä

Julkaistu: , Päivitetty:

Esimiehet ja tilapäiset työntekijät aikovat pitää kaupat auki PAMin julistamana lakkopäivänä.


Kaupan myyjien lakolla ei työnantajan mielestä ole paljon käytännön merkitystä. Palvelualojen ammattiliitto PAM on julistanut lakkopäiväksi perjantain 19. lokakuuta. Myyjät ovat tuolloin poissa töistä kuusi tuntia.

Suomen Kaupan liiton varatoimitusjohtaja Heikki Ropponen käyttää tempauksesta termiä PAMin tössäys.

– Tössäys ei keskeytä asiakaspalvelua. Aina on järjestäytymättömiä työntekijöitä, ylempiä toimihenkilöitä ja esimiehiä, jotka ovat töissä.

Vakavana ja lainvastaisena toimintana Ropponen pitää viimeaikaisia myyjien ulosmarsseja. Keskiviikkona myyjät marssivat työpaikoiltaan Tampereella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tiistaina oli ulosmarssi Gigantilla. Ropponen pitää marsseja mediatempauksena. Työnantaja on saanut tietää tapauksista median välityksellä.

– Liiton mies poistui takaovesta paikalta. Tv-kuvaaja oli odottamassa, kun kymmenen myyjää marssi etuovesta.

Ropponen ihmettelee koko lakko-operaatiota. PAM antoi lakkovaroituksen viime perjantaina.

Sopimusneuvottelut olivat tuolloin alkuvaiheessa.
Yleensä työntekijäjärjestö varoittaa työtaistelusta silloin, kun sopimusneuvottelut jumiutuvat.

Neuvottelijoiden seuraava etappi on valtakunnan sovittelijan toimisto.

Kuuden tunnin työseisahduksista ei ole yleensä tapana ilmoitella viikkoja etukäteen.

– Mutta ehkä tässä otettiin huomioon asiakkaan tilanne.

Tössäyksestä huolimatta Ropponen uskoo, että kaupan alalle syntyy sopimus lokakuun puolivälissä. Muuten sopimuksen saaminen siirtyy marraskuun puoliväliin.

– Kyllä toisellakin osapuolella on sen verran ymmärrystä, että se tietää, että marraskuussa on joulumarkkina lähellä. Silloin tehdään vuoden tili.

Ropponen kuvaa työnantajan tarjousta reiluksi. Työnantaja tarjoaa 8,5 prosentin yleiskorotusta seuraavaksi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Työntekijöiden PAM esitti elokuussa noin 13 prosentin yleiskorotusta. Elokuun jälkeen PAM ei ole tehnyt uutta esitystä. Yleiskorotuksen lisäksi PAM esitti 350 euron kokkokorvausta.

Työnantaja torjuu kokko-, loka- ja muut ylimääräiset joulurahat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    5. 5

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    6. 6

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    7. 7

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    8. 8

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    9. 9

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    10. 10

      Scandicin Restel-kaupan käsittely KKV:ssä jatkuu joulukuulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    7. 7

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    8. 8

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    9. 9

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    10. 10

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää