Jalonen: Tehy hylkäsi poikkeuksellisen hyvän tarjouksen

Julkaistu: , Päivitetty:

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Markku Jalonen sanoo olevansa pettynyt Tehyn päätökseen hylätä työnantajan sopimusesitys.
Jalonen korostaa, että neuvottelutuloksen tarjoama palkankorotusten taso on hoitajille poikkeuksellisen korkea, kustannustasoltaan lähes 13 prosenttia. Hän muistuttaa, että siinä oli mukana hoitajille suunnattu tasokorotus.

Jalonen kummeksuu Tehyn päätöstä myös siksi, että pienempipalkkaisempia lähi- ja perushoitajia edustava Super hyväksyi ratkaisun. Nyt tehyläiset jäävät myös ilman ylimääräistä 270 euron kertakorvausta.

Lakko on työnantajan mielestä todennäköinen. Jalosen mukaan neuvotteluja ei enää käydä, koska kaikki muut kunta-alan järjestöt ovat neuvottelutuloksen hyväksyneet. Lisärahaakaan ei ole luvassa.

– Sopimusratkaisuun käytettävissä olevat rahat ovat pöydässä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jalonen ei usko, että valtiokaan pystyy linjauksiaan muuttamaan.

Kunta-alan järjestöjen on määrä allekirjoittaa uudet työ- ja virkaehtosopimukset maanantaina. KT:n tavoitteena on yhä saada kaikki allekirjoittaneet järjestöt mukaan sopimukseen. Mukana on myös Super, vaikka molempien hoitajaliittojen tulisi hyväksyä sopimus yhteisen TNJ-neuvottelujärjestön kautta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    2. 2

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    3. 3

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    4. 4

      Telian toimitusjohtaja: Kulujen vähentäminen ja kassavirran vahvistaminen tuottavat tulosta

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    8. 8

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    9. 9

      Telian käyttökate supistui odotetusti

    10. 10

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    3. 3

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    7. 7

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    8. 8

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    9. 9

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    10. 10

      Viralliset luvut julki: Kiinan talous kasvoi lähes seitsemällä prosentilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää