Nelonen kahmii kiekkoa kanavilleen

Julkaistu: , Päivitetty:

Jääkiekon SM-liiga näkyy Canal+-kanavalla ja Nelosella myös seuraavien viiden vuoden ajan. Jatkosopimus tv-oikeuksista tehtiin keskiviikkona. Nelosella maksuttomasti näkyvien pelien määrä kasvaa hieman.
Maksuttomien otteluiden määrä lisääntyy Nelosella hieman, mutta painotus on edelleen maksukanavilla. Nelosella näytetään kuukauden pelin lisäksi loppuottelut ensimmäisestä välierästä alkaen.

– Nyt tehty sopimus on uskoakseni tv-historian kallein televisiointisopimus Suomessa, sanoo Nelosen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen.

Sopimuksen hintaa ei kerrota, mutta Louhelaisen arvion mukaan se menee jopa olympialaisten ja Formula-kausien sopimushintojen edelle.

Nelonen hakee jääkiekosta tukijalkaa urheiluohjelmistoonsa. Nelosen omistavalle Swelcomille kuuluu jo Urheilukanava, jolla on oikeudet näyttää Jääkiekkoliiton Mestis-sarjaa.

NHL-oikeudetkin kiinnostavat Nelosta, mutta "tämä sopimus on niin iso nieltäväksi, että muut isommat sopimukset on sementoitu ainakin hetkeksi", Louhelainen toteaa.

Urheilun määrä lisääntyy kanavien lisäksi myös netissä, jonne Louhelainen lupaa muun muassa enemmän liikkuvaa kuvaa.

Nelonen ja Taloussanomat ovat osa SanomaWSOY-konsernia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    2. 2

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    3. 3

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    4. 4

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    6. 6

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    9. 9

      Forbesin miljardöörien listalla kuusi suomalaista: he ovat Suomen rikkaimmat

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    5. 5

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää