Nintendosta tuli Japanin toiseksi suurin yhtiö

Julkaistu:

Konsolivalmistaja Nintendo on noussut pörssiarvoltaan Japanin toiseksi suurimmaksi yhtiöksi Toyotan jälkeen. Wii-konsolin menestys näkyy.


Nintendon osakkeet nousivat 3,1 prosenttia 59 200 jeniin tiistaina. Nousu kasvatti yhtiön pörssiarvon 8 390 miljardiin jeniin, noin 52 miljardiin euroon. Canon jäi taakse 8 120 miljardilla jenillä.


Matka johtavaan Toyotaan on kuitenkin vielä pitkä: yhtiön markkina-arvo on 24 000 miljardia jeniä.

Nintendon osakkeen kurssi on nelinkertaistunut kahden vuoden aikana, paljolti Wii-konsolin menestyksen ansiosta. Wii on jättänyt taakseen niin Xboxin kuin Playstationinkin. Viimeksi yhtiö johti konsolimarkkinoita 17 vuotta sitten.

- Nintendo on täysin eri yhtiö kuin kaksi-kolme vuotta sitten, KBC Securitiesin Hiroshi Kamide totesi FT.comille. - Yhtiö ylittää jatkuvasti ennusteet ja tuotteet pysyvät ajantasalla, kuten Wii Balance Boardin ilemstyminen joulumyyntiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nintendon kurssi on jo 28 kertaa suurempi kuin maaliskuussa 2008 julkistettu tulos. Kurssissa on kuitenkin vielä varaa nousta, sillä yhtiö on varovainen tulosarvioinnissaan ja valuuttakurssit näyttävät suotuisilta.

Nintendon nousun isänä pidetään Satoru Iwataa, joka aloitti vuonna 2002. Hän muutti yhtiön strategiaa siten, ettei sen tuotteet kilpailleetkaan suoraan Sonyn tai Microsoftin kanssa. Sen sijasta Nintendo houkutteli käyttäjikseen naisia, lapsia ja aikuisia.

Nintendon aikaisempi GameCube oli pettymys yhtiölle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    7. 7

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    8. 8

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    9. 9

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    10. 10

      Britannian hallitus laskee kasvuennustettaan selvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    4. 4

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    7. 7

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    8. 8

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    9. 9

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    10. 10

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää