Virtaviivaistunut Optiscan puhaltaa puheohjausta Pohjolaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Viivakoodi Optiscan Oy on virtaviivaistanut nimensä Optiscan Oy:ksi. Nimen vaihdos ja samassa yhteydessä toteutettava yritysilmeen uudistus liittyvät Pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiseen, jolla pyritään vauhdittamaan puheohjauksen läpimurtoa muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Optiscan Groupin toimintaa johdetaan Suomesta käsin. Toimitusjohtaja Mikko Mertjärven mukaan Suomi on puheohjauksen hyödyntämisen edelläkävijöitä maailmassa, ja Mertjärvi arvioi naapurimaiden olevan kolmisen vuotta jäljessä Suomen kehityksestä.

- Liiketoimintamme on kasvanut ja kehittynyt suotuisasti. Olemme avanneet uuden toimiston Oslossa, ja Suomessa ja Ruotsissa on lisätty henkilöstön määrää. Kansainvälinen kysyntä on lisääntynyt siinä määrin, että yhtenäisen brändin alla toimiminen on tullut ajankohtaiseksi.

Vaikka perinteisestä viivakoodi-sanasta luovutaan yritysnimessä, Optiscan tarjoaa jatkossakin niin viivakoodi-, rfid- kuin puheohjausteknologioihin perustuvia ratkaisuja.

Kaupan tavarat kerätään puheella

Suomessa puheohjausteknologiaa hyödyntävät logistiikka-alan eri yritykset varastojen keräilytoiminnoissa. Uusin asiakas on Pentik, joka puheohjausratkaisun avulla paransi varastokeräilyn tarkkuutta ja nopeutta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mertjärvi kertoo, että lähes sata prosenttia päivittäistavarakaupan tuotteista kerätään logistisen ketjun varrella puheohjauksella. Eli melkein jokainen kaupasta tai marketista ostettu tuote on tullut kerätyksi puheohjauksella. Mutta kuinka suuri osa näistä keräillään Optiscanin toimittamilla ratkaisuilla?

- Karkeasti ottaen kolme neljäsosaa, Mertjärvi vastaa.

Mertjärven näkemyksen mukaan Suomessa on tultu siihen vaiheeseen, että puheohjaus on muodostunut tietyillä aloilla jo lähes standardiksi. Optiscan-uutiset ovat olleet aika vähissä viime aikoina, mutta toimitusjohtajan mukaan se johtuu vain siitä, että yhtiö on pyrkinyt tiedottamaan vain kansallisessa tai kansainvälisessä mielessä merkittävistä asioista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Kiinan puoluekokous vaikuttaa myös valuuttakursseihin

    11. Näytä lisää

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää