Pekkarinen vauhdittaisi EU:n kauppaa kuluttajien ehdoilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) korvaisi EU:n byrokraattista kauppapolitiikkaa kuluttajien ja yritysten tarpeisiin perustuvilla säädöksillä.
Kysymys on Pekkarisen mukaan tasapainon hakemisesta kilpailukyvyn ja korkeiden ympäristö- ja sosiaalinormien ylläpidon välillä. Yksityiskohtaisia direktiivejä ja toimenpiteitä tulisi voida priorisoida.

Sisämarkkinoiden sääntelyn sijaan tulisi myös pyrkiä lähentymään muita suuria talousalueita. Ministeriönsä järjestämässä sisämarkkinoiden muutospaineita käsittelevässä seminaarissa Helsingissä puhunut Pekkarinen viittasi kansainvälisiiin arvioihin, joissa keskeisenä menestystekijänä on pidetty USA:n ja Japanin sekä Kiinan ja Intian kaltaisia suuria ja toimivia kotimarkkinoita.

Pekkarinen mainitsi esimerkkinä energia-alan, josta Suomessa on kokemuksia.

– Yhteisön toimia tulisi kohdentaa erityisesti niille sektoreille, missä kuluttajille ja yrityksille on odotettavissa suurinta hyötyä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kasvun moottoreina toimivien pienten kasvuyritysten tarpeisiin, ja parantaa sisämarkkinasääntelyä kehittämällä näiden markkinoille pääsyn edellytyksiä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pekkarisen mukaan Suomessa ensi vuoden alussa toteutuva uuden työ- ja elinkeinoministeriön perustaminen antaa mahdollisuudet tarkastella uusin silmin myös sisämarkkinoiden hyödyntämistä osana tehokasta elinkeinopolitiikkaa.

Hän sanoi, että hallituksen ohjelman pohjalta tullaan laatimaan oma strategia sisämarkkinoiden paremmaksi hyödyntämiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    2. 2

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    3. 3

      Telian käyttökate supistui odotetusti

    4. 4

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Japanin vienti kasvoi 14 prosenttia syyskuussa

    8. 8

      Viralliset luvut julki: Kiinan talous kasvoi lähes seitsemällä prosentilla

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    5. 5

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    8. 8

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    9. 9

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    10. 10

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    9. 9

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää