Tulkkaus kasvaa kansainvälisyyden imussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Viittäkymmentä eri kieltä tulkkaava Helsingin Tulkkipalvelu on hyvässä vireessä. Yhtiö on tuplaamassa liikevaihtonsa tänä vuonna. Toimitusjohtaja Tiina Kaarnolan mukaan tulkkauspalveluiden tarve voi muuttua kieliryhmien sisällä, mutta kasvaa jatkossa kansainvälisyyden lisääntyessä.
Haaga Instituutista restonomiksi valmistunut Tiina Kaarnola on aina ajautunut tekemisiin ulkomaalaisten kanssa aikaisemmissa työpaikoissaan ja vapaa-ajalla. Nyt sinnikäs nuori nainen saattaa yhdistää ihmisiä ja kieliä keskenään.

– Olen ylpeä maahanmuuttajista, jotka pärjäävät ja tekevät mitä tahansa työtä, ja työnsä hyvin. He ovat aktiivisia, harrastavat ja ovat oppineet suomen kielen. Heistä puhutaan turhan harvoin. On hienoa, että pystyn auttamaan, tukemaan ja työllistämään heitä.

Yrittäjän alku ei ollut aivan helppo. Kilpailu alalla on kovaa. Kaarnola halusi Helsingin Tulkkipalvelujen erottuvan joukosta joustavana yrityksenä.

– Kovalla työllä olen saanut jalansijaa. Olen soitellut, tarjonnut palveluja ja käynyt esittäytymässä. Ensiksi meinasi iskeä epätoivo, mutta sitten ensimmäinen tilaus tuntui pirun hyvältä, Suomen Yrittäjien Nuori Yrittäjä 2007 -kisassa toisen tilan ja kunniamaininnan pokannut Kaarnola sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Työstä yli puolet on tulkkausta, loput kääntämistä. Tulkkaus on yleisemmin niin sanottua peräkkäistulkkausta esimerkiksi neuvotteluissa tai simultaanitulkkausta isoissa konferensseissa. Se voi olla myös etätulkkausta puhelimitse tai asioimistulkkausta viranomaisten kanssa.

Työntekijöitä on noin sata, joista runsas puolet maahanmuuttajia. Suurin osa työskentelee alihankkijasopimuksilla freelancer-pohjalta, kuukausipalkkaisia toimistossa on neljä. Tulkattavia kieliä on noin 50.

Yrityksen asiakkaita ovat muun muassa viranomaiset, eri alojen yritykset ja yksittäiset ihmiset. Onpa tulkki istunut jopa auton takapenkillä inssinajossa.

Tulkkauspalvelujen tarve voi muuttua esimerkiksi kieliryhmien sisällä, mutta kasvaa Kaarnolan mukaan jatkossa kansainvälisyyden lisääntyessä. Yritys kasvaa kovaa vauhtia ja tuplaa liikevaihtonsa tänä vuonna.

– Tilanteet muuttuvat koko ajan, mutta nyt yrityksellä ei ole huolen häivää. Tavoite on, että paremmin pitäisi mennä, muutoin toiminnassa ei ole mitään tolkkua. Paras palaute on se, että tyytyväinen asiakas tilaa palvelua uudelleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anni, 24, arvasi paksun kirjeen sisältävän jotain outoa: Posti lipsautti 10 ihmisen palkkatiedot väärälle ihmiselle

    2. 2

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    3. 3

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    4. 4

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    5. 5

      Kesätöitä luvassa aiempaa enemmän – ”Ensimmäiset paikat tulivat hakuun jo joulukuussa”

    6. 6

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    7. 7

      Rolls-Royce pohtii kaupallisen meritoimintansa myymistä – miten käy Rauman, Kokkolan ja Turun?

    8. 8

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    9. 9

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    10. 10

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    2. 2

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    3. 3

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    4. 4

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    5. 5

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    6. 6

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    7. 7

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    8. 8

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    9. 9

      Saab perustaa teknologiakeskuksen Tampereelle – kehittää hävittäjien järjestelmiä

    10. 10

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Kaksi toimitusjohtajaa luopui autostaan vuodeksi: Jukka säästi yli 300 e/kk – Jyrkille kävi mahdottomaksi

    11. Näytä lisää