Pekkarinen: Tutkimus- ja kehitysrahat karkaavat Suomesta

Julkaistu:

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on tyytymätön Suomen tutkimus- ja kehitysrahojen hoitoon. Pekkarisen mukaan nykyinen rahanjako jarruttaa suomalaisten työllistymismahdollisuuksia.
Pekkarisen mielestä toivomisen varaa on erityisesti siinä, miten julkiset ja innovaatioiden kehittelyyn tarkoitetut rahat on kohdennettu.

Rahanjaossa on Pekkarisen mukaan keskityttävä entistä määrätietoisemmin sellaisiin aloihin ja kohteisiin, jotka varmimmin synnyttävät työtä Suomeen, totesi Pekkarinen Muuramessa Nokka-yhtiöiden 40-vuotisjuhlassa perjantaina.

– Mitä vaativampi työ, sen parempi, hän sanoi. 

Globaalissa taloudessa tutkimus ja kehitys on kuitenkin aikaisempaa vaikeampaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Vaarana on, että rahoitamme valtion rahoin esimerkiksi sellaista yrityksen teknologiahanketta, jonka lähes koko myöhempi anti syntyy ulkomailla yrityksen siirryttyä kokonaan pois Suomesta, Pekkarinen totesi.

Toisaalta rahoituksen voi jo valmiiksi karkoittaa yrityksen ulkomaille, hän lisäsi.

Suomen valtio rahoittaa tutkimus- ja kehitystyötä pian 2 miljardilla eurolla vuodessa.

Pekkarisen mielestä erityisesti Tekesin pitäisi löytää tehokkaammin myös pienet ja keskisuuret yritykset. 

– Tekesin asiakaskunnan suuruus on vain noin 3000 yritystä. Esimerkiksi Finnveralla vastaava luku on kymmenkertainen, noin 30 000 asiakasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Työoikeuden professorin mukaan muutos oikeustulkinnassa vähentäisi poliittista lakkoilua

    4. 4

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    7. 7

      Suomalaiset pörssiyhtiöt maksavat tänä vuonna reippaat osingot – sukanvarteen jää silti

    8. 8

      Uniper: Fortumin tarjous edelleenkään ei houkutteleva

    9. 9

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    2. 2

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    3. 3

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    4. 4

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    5. 5

      Kela-siirto nosti toimeentulotuen hakijoiden määrää selvästi – menot kasvoivat lähes 100 miljoonaa

    6. 6

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    7. 7

      Marja-Leenan, 59, verkkopankista löytyivät ventovieraan lainatiedot – Nordea: ”Erittäin valitettava tilanne”

    8. 8

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    9. 9

      Analyytikko: Rolls-Roycen toiminnot kiinnostanevat Wärtsilää – toimintaa myös Suomessa

    10. 10

      Panda harkitsi Ähtärin pandojen käyttöä markkinoinnissaan – päätös tehtiin ennen sopimusneuvotteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    11. Näytä lisää