Journalistipalkinto meni verkkoon

Julkaistu: , Päivitetty:

Taloussanomien verkon toimitussihteeri Annakaisa Vääräniemi palkittiin lauantaina Taloussanomien perinteisellä journalistipalkinnolla.
Päätoimittaja Juhani Pekkala palkitsi Vääräniemen hänen ansioistaan Taloussanomat.fi-verkkopalvelun kehittäjänä ja päivittäisestä uutistoiminnasta vastaavana.

– Annakaisa on ollut yksi avainhenkilöistä, joka on luonut Taloussanomien verkon menestyksen. Hän on jaksanut joka päivä työskennellä hyvien verkkojuttujen eteen ja kehittynyt nopeasti alan huippuosaajaksi. Hän on myös erinomainen tiimin jäsen ja miellyttävä ja valoisa työtoveri, Pekkala kiittää.

Annakaisa Vääräniemi on työskennellyt Taloussanomissa ensimmäisen kerran vuonna 2001 ja vuodesta 2005 lähtien kokopäiväisesti. Syksyllä 2006 Vääräniemi siirtyi Taloussanomat.fi:n toimitussihteeriksi.

Viimeisen vuoden aikana Taloussanomien verkkokävijöiden määrä on viisinkertaistunut ja Taloussanomat.fi:stä on kasvanut Suomen merkittävin sähköinen talousmedia. Viikolla 34 Taloussanomat.fi keräsi yli 270 000 eri viikkokävijää.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Taloussanomien tuhannen euron arvoinen journalistipalkinto jaettiin nyt kolmannen kerran.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Teknologiapelkuriksi tunnustautuva Wahlroos antaa 3 vinkkiä sijoittajalle – ”Osta ja unohda oli toimiva strategia puolitusinaa vuotta”

    3. 3

      Osuuspankin verkkopankissa häiriö – laskujen maksu takkuilee

    4. 4

      4 säästövinkkiä: Näinä päivinä tehdään sähkölaskuihin vuoden kallein piikki

    5. 5

      Koboltin hinta jo ennätykselliset 82 000 dollaria tonnilta – Suomi on ainoa kobolttimaa EU:ssa

    6. 6

      Ulosottomies tienaa noin 5 000 euroa/kk – kolmasosa palkasta provisioita perityistä veloista

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    9. 9

      NYT: Kryptorikkaiden uusi uhka ympäri maailmaa – rikolliset kaappaavat ja vaativat virtuaalirahaa

    10. 10

      HS: Kiuasvalmistaja Harvia aikoo listautua pörssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Ulosottomies tienaa noin 5 000 euroa/kk – kolmasosa palkasta provisioita perityistä veloista

    3. 3

      Koboltin hinta jo ennätykselliset 82 000 dollaria tonnilta – Suomi on ainoa kobolttimaa EU:ssa

    4. 4

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    5. 5

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    6. 6

      Teknologiapelkuriksi tunnustautuva Wahlroos antaa 3 vinkkiä sijoittajalle – ”Osta ja unohda oli toimiva strategia puolitusinaa vuotta”

    7. 7

      4 säästövinkkiä: Näinä päivinä tehdään sähkölaskuihin vuoden kallein piikki

    8. 8

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    9. 9

      Suomen tulli takavarikoinut liki 2 000 bitcoinia – mutta mitä niille tehdään?

    10. 10

      Hoiva-alalle tulossa kolme lakkoa: työriita iskisi satoihin toimipisteisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    5. 5

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    6. 6

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    11. Näytä lisää