Valio vetää kaupoista pois saastuneen kerman

Julkaistu: , Päivitetty:

Valio vetää kaupoista pois kymmeniätuhansia pakkauksia saastunutta ruokakermaa. 10 prosentin ja 15 prosentin ruokakermoista on löydetty myrkyllisiä jäämiä sisältävää sakeuttamisainetta.
Nyt pois vedettävät kermat on valmistettu heinäkuun alussa, joten niiden Parasta ennen -päiväys on viimeistään 17.10.

Valion markkinointijohtajan Annikka Hurme pyytää kuluttajia palauttamaan saastuneen ruokakerman kauppaan.

Valion mukaan pois vedettävä ruokakerma ei kuitenkaan aiheuta haittaa terveydelle.

Hurme arvelee, että saastunutta kermaa on käyttämättä kymmeniätuhansia pakkauksia. Hän ei osaa tarkasti sanoa, onko suurin osa saastuneesta ruokakermasta jo ihmisten jääkaapeissa vai vielä kaupoissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kermoissa käytetystä sakeuttamisaineesta on löydetty korkeita dioksiinipitoisuuksia ja kiellettyä torjunta-ainetta pentakloorifenolia. Hurmeen mukaan sakeuttamisaine on puolestaan muokattu guarkumista, joka on peräisin Intiasta. Valiolle sakeuttamisaine päätyi sveitsiläisen raaka-ainetoimittaja kautta.

Valio sai tiedon myrkyllisiä jäämiä sisältävästä lisäaineesta heinäkuun puolessa välissä, jolloin se aloitti tutkimukset.

Hurmeen mukaan Valio käytti ensimmäisen erän vaaralliseksi huomattua lisäainetta jo huhtikuussa. Tämä erä ehti kuitenkin kuluttajille asti ja on Hurmeen mukaan niin sanotusti jo syöty.

Valion mukaan kermassa on sakeuttamisainetta erittäin vähän, mutta myrkyn määrä ylittää lain salliman dioksiinipitoisuuden.

– Jos syö 0,3 desilitraa ruokakermaa, siinä on sama määrä dioksiinia, kuin kahdessa grammassa silakkaa, Hurme vertaa.

Valio lähettää kaupoille tiedon asiasta keskiviikkona. Suomen lisäksi myrkkyä sisältävää guarkumia on mennyt ainakin kahteentoista maahan.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    8. 8

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    9. 9

      Älä osta tätä kalliimpaa asuntoa

    10. 10

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää