Volvon henkilöautoille puuhataan ruotsalaisomistusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsissa tehdään parhaillaan kiihkeästi töitä Volvo Personvagnarin palauttamiseksi ruotsalaisomistukseen ja listaamiseksi pörssiin, kirjoittaa Dagens Industri -lehti.
Lehden lähteiden mukaan Volvo PV:n kohtalo yritetään ratkaista ruotsalaisten institutionaalisten sijoittajien ja uuden autoalan kumppanin avulla.  

- Suunnitelman toteutumiseksi jonkun suuren institutionaalisen sijoittajan on lähdettävä kauppaan mukaan. Nyt heillä on tilaisuus osallistua kansallisaarteeksikin eri yhteyksissä mainitun Volvo PV:n pelastamiseen, sanoo nimettömänä pysyttelevä lähde DI:lle.

Lehden "ruotsalaiseksi ratkaisuksi" nimittämään kauppaan tarvitaan instituutioita, joilla on mahdollisuus sijoittaa yritykseen yhteensä 25–30 miljardia kruunua (noin 2,7–3,2 miljardia euroa), mikä vastaa noin 50 prosentin omistusosuutta Volvo PV:stä. Ruotsalaiset AP-rahastot nimetään mahdollisena vaihtoehtona.

Suunnitelmaan kuuluu myös Volvo PV:n listaaminen pörssiin, lehden mukaan se voisi olla ajankohtaista jo ensi vuonna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

"Ruotsalaisen ratkaisun" eteen on DI:n mukaan tehty töitä jo muutaman kuukauden ajan. Työtahti on kiihtynyt sen jälkeen, kun Volvo PV:n nykyinen omistaja Ford kertoi pohtivansa Volvo PV:n omistajuusjärjestelyä.

Brittilehdissä on hiljattain mainittu, että Ford olisi asettanut Volvo PV:n hinnaksi 8 miljardia dollaria eli vajaat 6 miljardia euroa.

Lehden lähteet mainitsevat Volvolle toivottavaksi kumppaniksi ranskalais-japanilaisen Renault-Nissanin.

Toinen vaihtoehto voisi olla ranskalainen PSA Peugeot Citroën. Kumppani hankkisi suunnitelman mukaan 25–35 prosentin omistusosuuden Volvo PV:stä.

Pörssiin listatun AB Volvon suunnitellaan lehden mukaan päätyvän noin 5–10 prosentin omistajuuteen. Sen odotetaan sitoutuvan pitkän aikavälin omistajuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    8. 8

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    9. 9

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää