Outokumpu rakentaa teräskeskuksen Intiaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Teräsyhtiö Outokumpu rakentaa uuden ruostumattoman teräksen palvelukeskuksen läntiseen Intiaan.
Hankkeen kokonaisinvestoinniksi yhtiö arvioi noin 30 miljoonaa euroa. Lisäksi Outokumpu harkitsee uuden ruostumattoman teräksen kylmävalssaamon rakentamista maahan.

– Intian uusi palvelukeskus ja suunniteltu kylmävalssaamo laajentavat maantieteellistä asemaamme ja tukevat tavoitettamme lisätä myyntiä suoraan loppukäyttäjille. Arvioimme tänä vuonna muitakin mahdollisuuksia maantieteellisen asemamme laajentamiseksi, Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen totesi tiedotteessa.

Uuden palvelukeskuksen on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla. Sen vuotuinen varastointi- ja käsittelykapasiteetti on noin 50 000 tonnia ruostumatonta terästä. Sinne tulee katkaisu-, halkaisu-, kiillotus- ja harjauslinjat. Asiakkaita ovat muun muassa intialaiset metallituotteiden ja laitteiden valmistajat, prosessiteollisuus sekä hitsattujen putkien valmistajat.

– Intian ruostumattoman teräksen markkinat ovat edenneet kasvuvaiheeseen ja tämä on luonteva ajankohta tukea maan kasvavia tarpeita tilauksesta tehtävillä ruostumattoman teräksen tuotteilla. Nykyään noin puolet loppukäyttäjien ruostumattoman teräksen tarpeesta toimitetaan välittäjien kautta. Loppukäyttäjät haluavat yhä enemmän tuottajien omia palvelukeskuksia, jotka pystyvät toimittamaan juuri oikeaa laatua oikeaan aikaan. Uuden palvelukeskuksen rakentaminen kuvastaa hyvin visiotamme saavuttaa johtava asema tarjoamalle kilpailuetua asiakkaillemme, Outokummun Intian myyntiyhtiön johtaja Yatinder Suri perusteli hanketta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kylmävalssatut kelat uudelle palvelukeskukselle toimitetaan pääasiassa Outokummun Tornion tehtaalta.

Outokumpu selvittää myös uuden ruostumattoman teräksen kylmävalssaamon rakentamista Intiaan. Yhtiön mukaan alustava selvitys asiasta on tehty ja meneillään olevan kattavamman hankeselvityksen odotetaan valmistuvan tammi-maaliskuussa. Siinä arvioidaan muun muassa mahdollisuuksia hyödyntää viime vuonna suljetun Sheffieldin kylmävalssaamon käyttämättömiä laitteita.

Outokummun suunnitteleman tehtaan vuotuinen kapasiteetti olisi noin 250 000 tonnia kylmävalssattua ruostumatonta terästä. Kuumavalssattu raaka-aine kylmävalssaamolle tulisi Outokummun Tornion tehtaalta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nuoret yhä useammin yrittäjiksi – ideat usein arjen tarpeista tai omista harrastuksista

    9. 9

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää