Uruguay sijoittaa ympäristöön - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Uruguay sijoittaa ympäristöön

Julkaistu: 17.7.2007 7:02, Päivitetty 16.7.2007 18:25

Suomen ja Uruguayn suhtautuminen ympäristöön on samanlaista, sanoo Uruguayn asunto- ja ympäristöministeri Mariano Arana.

Myös Uruguayssa tehdaskiista on asunto- ja ympäristöministeri Mariano Aranan mukaan kasvattanut yleistä ympäristötietoisuutta.

– Niin epäoikeudenmukainen ja epätoivottu kuin konflikti onkin, se on lisännyt huolta ympäristöstä. Ihmiset ovat herkistyneet ympäristöongelmille. He tiedostavat, että jokaisen osallistuminen keskusteluun on tärkeää, Arana kertoo puhelimitse.

Ministeri painottaa, että Uruguay on aina pitänyt ympäristöasioita tärkeinä.

– Kansainvälisesti olemme tunnettuja luonnostamme. Luonto on meille eettisesti tärkeä teollistumisen ehto. Tässä Uruguay ja Suomi ovat mielestäni samanlaisia. Jaamme kunnioituksen luontoa ja ihmisoikeuksia kohtaan.

Botnian tehdas on Uruguayn historian suurin teollinen investointi. Valtaosa asukkaista hyväksyy hankkeen, mutta vastustajiakin löytyy.

Kaiken kaikkiaan luottamus viranomaisiin on Uruguayssa suurempaa kuin naapuri Argentiinassa.

Aranan mukaan Botnian hanke pakotti Uruguayta luomaan selvät linjat teollisuuden ympäristönormeille.

– Teimme hankkeesta tarkan tutkimuksen. Se takaa, että kaikki Uruguayssa toteutettavat hankkeet tulevat noudattamaan samoja sääntöjä, hän sanoo.

– Joskus aikaisemmin talouden ja ympäristön edut ovat olleet vastakkain. Enää emme hyväksy taloudellisia etuja, mikäli ne merkitsevät luonnonvarojen vaarantamista.

Tuoreimmat osastosta