Väyrynen opettelee olemaan hiljaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen pitää tahallaan hiljaisen miehen profiilia maan hallituksessa.
Terasseilla ja maitolavoilla on yleisen ihmetyksen aihe ollut ministeri Paavo Väyrysen hiljaiselo maan hallituksessa.

Missä on ärhäkkä tahtopoliitikko ja vanha kunnon vastarannan kiiski. Hallituksessa Väyrynen näyttää alistuneen hissukaksi rivimieheksi.

Mutta eipäs huolestuta. Väyrynen on taktikoinut itsensä tarkkailuasemiin.

– Kun 14 vuoden jälkeen tulee uudestaan maan hallitukseen, on viisainta opetella kuuntelemaan ja vasta sitten ottaa kantaa, hän sanoo Taloussanomien haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Linjanvetoja on siis luvassa myöhemmin.

Veteraanipoliitikolla on ollut totuttelemista hallituksen uusiin käytäntöihin.

Uutta Väyryselle on se, että valtioneuvoston istunnot ovat nykyisin niin pitkälle valmisteltuja, että asian esittelijäkin tulee paikalle vain pyydettäessä. Istunnot ovat lyhentyneet ja keskustelu on vähäistä.

Asiakeskustelua ministereiden pitäisi käydä hallituksen iltakouluissa. Niitä nykyhallitus on pitänyt vasta yhden.

Sen periaatteen on Väyrynen ottanut esiintymiseensä, ettei hän aio hevin ottaa kantaa muiden ministereiden toimialaan kuuluviin asioihin.

Tässä Väyrynen on saanut jo syytteitä niskaan. Hän on tukenut Salla–Kantalahti-radan avaamista ja tekoaltaan rakentamista Kollajalle.

Väyrynen ei katso tungetelleensa muiden reviirille.
Salla–Kantalahti-rata on läheinen kysymys lähialueyhteistyöstä vastaavalle ulkomaankauppaministerille. Kollajan tekoallas liippaa maapallon ilmastomuutoksia ja kestävää kehitystä, jotka ovat kehitysministerin valvottavia asioita.

Yksi teoria Väyrysen yllättävään hiljenemiseen on siinä, ettei hänen tarvitse pitää julkisuudessa ääntä. Keskustan kentän ääntä käyttää puoluesihteeri Jarmo Korhonen.

Väyrynen ei pidä Korhosen toimintaa mitenkään kummallisena. Keskustan puoluesihteerit ovat aiemminkin ottaneet kantaa poliittisiin kysymyksiin.

– Miten asioissa sitten tapahtuu, se on sitten hallituksen asia, Väyrynen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      4 askelta kauhujen johtajaksi – ”Suuressa vaarassa on esimies, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella”

    2. 2

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    3. 3

      Kommentti: ”Minskyn hetki” iski 10 vuotta sitten – ja nyt ainekset ovat isommat kuin koskaan

    4. 4

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    5. 5

      Cheekin levy-yhtiö takoo huikeita voittoja – osinkoja yli 500 000 euroa

    6. 6

      Välimeren pohjasta paljastui kulta-aarre – löytäjät jäivät nuolemaan näppejään

    7. 7

      Vain harva työnantaja palkkaa uusia työntekijöitä sokkona – ”Prosessi on kohtuuttoman työläs”

    8. 8

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    9. 9

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    10. 10

      Miten todennäköisesti Turkki uhkaa europankkeja?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4 askelta kauhujen johtajaksi – ”Suuressa vaarassa on esimies, joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella”

    2. 2

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    3. 3

      Välimeren pohjasta paljastui kulta-aarre – löytäjät jäivät nuolemaan näppejään

    4. 4

      Kommentti: ”Minskyn hetki” iski 10 vuotta sitten – ja nyt ainekset ovat isommat kuin koskaan

    5. 5

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    6. 6

      Minna, 36, valittiin sokkona työhaastatteluun – työnantaja ei tiennyt muuta kuin osaamisen

    7. 7

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    8. 8

      Luksushotelli St. Georgen rakentamisesta riita – rakennusyhtiö aloittaa välimiesmenettelyn

    9. 9

      Cheekin levy-yhtiö takoo huikeita voittoja – osinkoja yli 500 000 euroa

    10. 10

      Oriola saa 9 miljoonan euron korvauksen varastojärjestelmän ongelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tällaisia tuntipalkkoja eri ammateissa tienataan – katso lista

    2. 2

      Ampiaiset, muurahaiset ja kuoriaiset piinaavat nyt tavallista enemmän – lämpö ajaa torakoitakin koteihin

    3. 3

      Elon Musk itki ja nauroi sekavassa lehtihaastattelussa: Firma huolissaan lääkkeiden käytöstä – Teslan osakkeet lähtivät syöksyyn

    4. 4

      Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

    5. 5

      Jaakko, 36, lupasi kuukauden palkan sille, joka löytää hänelle töitä

    6. 6

      Aktiivimallin leikkuri iski – näin moni työtön aktivoitui

    7. 7

      Suomalais-englantilainen Jody: ”En kelpaa Suomen työmarkkinoille juuri mihinkään”

    8. 8

      Mitä voisi tapahtua, jos Suomi ottaisi 8 500 maahanmuuttajaa enemmän joka vuosi? Ekonomisti vastaa

    9. 9

      99 euron festarilippu maksoikin 138 euroa – lippuvälittäjästä tulvii valituksia

    10. 10

      Suomesta tuli trendikohde Intiassa – julkkispariskunta osasyyllinen

    11. Näytä lisää