EU:ssa tehdään vähemmän mutta suurempia petoksia

Julkaistu: , Päivitetty:

EU:n omiin varoihin liittyvien petosten lukumäärä väheni viime vuonna 12 prosenttia, mutta petoksissa liikkuvat yhä suuremmat rahasummat.
Omiin varoihin liittyvien petosten määrä väheni EU:ssa viime vuonna 12 prosenttia, mutta samalla petoksia koskeva rahasumma kasvoi seitsemän prosenttia 328 miljoonasta 353 miljoonaan euroon, selvitti Euroopan komission tänään julkistama kertomus. Rötökset kohdistuivat
muun muassa televisio- ja tupakkatuotteisiin.

Myös EU:n petostentorjuntavirasto OLAF:in julkisti tänään viime vuoden toimintakertomuksensa. OLAF:in mukaan esimerkiksi kiinalaisten polkupyörien maahantuojat jättivät maksamatta miljoonien eurojen polkumyyntitullit.

Viime vuonna OLAF tutki 431 tapausta. Vuonna 1999 perustetun OLAF:in tähän mennessä käsittelemien asioiden taloudelliseksi
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
vaikutukseksi arvioidaan 7,3 miljardia euroa.

OLAF toimii tiiviissä yhteistyössä jäsenmaissa toimivien kumppaneidensa kanssa muun muassa Suomessa.

– Yhteistyömme Suomen tullin kanssa on hyvin rakentavaa. Erityisesti savukkeiden salakuljetuksen torjunnassa yhteinen toiminta on ollut erinomaista, kiittelee OLAF:in pääjohtaja Franz-Herman Brüner.

Suomen tulli esti viime vuonna runsaan 425 000 väärennetyn ja laittomasti valmistetun tuotteen tuonnin. Piraattien joukossa oli muun muassa Ahti-verkkoja, Meridian- ja Xenical-laihdutuslääkkeitä, Viagra-tabletteja ja matkapuhelinten lisätarvikkeita.

Savukkeita takavarikoitiin 32,6 miljoonaa kappaletta eli noin neljä miljoonaa enemmän kuin vuonnna 2005. Alkoholia puolestaan takavarikoitiin 6 501 litraa, mikä oli reilut 1 200 litraa edellisvuotta vähemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    2. 2

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    3. 3

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    4. 4

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    5. 5

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    6. 6

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    7. 7

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    8. 8

      ”Helsinkiin mahtuu ilman mitään markkinahäiriöitä joka vuosi noin 300-huoneinen hotelli lisää”

    9. 9

      Amsterdam voitti kisan EU:n lääkevirastosta – Suomi sai lähes heikoimmat pisteet

    10. 10

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    4. 4

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    5. 5

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    6. 6

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    7. 7

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    10. 10

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    11. Näytä lisää