DNA hakee kasvua kuidusta

Julkaistu: , Päivitetty:

DNA uskoo kotien tietoliikennevaatimuksien kasvavan jatkuvasti.
Suomalaisille teleoperaattorimarkkinoille jää kolme merkittävää tekijää, kun Finnet-ryhmän viisi suurinta paikallisoperaattoria yhdistävät liiketoimintansa DNA-brändin alaisuuteen.

Uusi operaattori toimii selkeällä yhtiö- ja päätöksentekorakenteella, kunhan päätökset sulautumisesta saadaan ajettua ja nimi vaihdettua heinäkuun alkuun mennessä.

Pääomasijoittaja 3i:n avulla yhtiö hakee selkeää lisäarvon kasvattamista ja mahdollisesti pörssilistautumista jatkossa.

Sijoitusjohtaja Berndt Schalin 3i:sta näkee lyhyellä tähtäimellä DNA:n vahvuudeksi vakaan ja kasvavan asiakaskunnan kännykkäliittymissä. Finnet Oy:n ja tulevan DNA Oy:n toimitusjohtajan Jan-Erik Frostdahlin mukaan asiakaskunta kasvaa noin 4 000- 5 000 nettoasiakkaan viikkovauhtia. Kokonaisuudessaan liittymäasiakkaita on DNA:lla yli 1,1 miljoonaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mobiililiiketoiminnan lisäksi yhtiö alkaa kehittää kiinteän verkon toimintaa uudella tavalla. DNA:han luodaan yksikkö, joka hoitaa kaikki viiden itsenäisen Oulun, Kuopion, Lahden, Rauman ja Porin paikallisoperaattorien laajakaista- ja kaapeliasiakkaat.

– Meillä on operatiivisesta toiminnasta yhteinen näkemys ja ajatus siitä, miten lähdemme toimintaa kehittämään, Frostdahl sanoo.

Vuotuisesti DNA aikoo kasvaa noin 15 prosenttia. Tätä tukee pidemmällä tähtäimellä ajatus teleliiketoiminnan kokonaismarkkinan kehityksestä.

Finnet Oy:n hallituksen puheenjohtajan Risto Siivolan Suomessa on poikkeuksellisen otolliset mahdollisuudet ryhtyä kasvattamaan laajakaistavalmiuksia tulevaisuudessa.

– Kotitalouksien laajakaistan tarve on kasvanut jo huimasti esimerkiksi YouTuben kaltaisten internetpalveluiden vuoksi. Tietoliikennevaatimukset kasvavat jatkossakin, mikä tukee kokonaismarkkinan vahvaa kasvua, Siivola pohtii.

Kotitalouksien yhteydet vaativat tulevaisuudessa kuituverkkoa, jossa voi siirtää tietoa jopa 100 megabitin sekuntivauhdilla. Useimpien kotitalouksien nykyinen siirtokyvyn ääriraja tulee vastaan jo 2 megabitissä.

Kuituverkon laajentaminen on vasta alkutekijöissään, mutta pääomasijoittaja uskoo pitkällä tähtäimellä juuri tällaisiin mahdollisuuksiin yhtiössä.
Investoinnit kyseiseen tekniikkaan saattavat vaatia merkittäviä panostuksia.

– Pitkällä tähtäimellä operaattori toimii tietoyhteiskunnan perusinfrastruktuurina, jossa on vakaata kasvua, Schalin sanoo.

Finnet-ryhmän 18 pientä paikallisoperaattoria erkaantuivat torstaina myymällä osuutensa Finnet Oy:stä pääomasijoittaja 3i:lle.

Jäljelle jääneet puhelinoperaattorit ryhtyvät kauppaamaan omia kännykkäliittymiä ja jatkavat itsenäisinä.

Finnet-ryhmän vanha osakassopimus raukesi torstaina kaupan yhteydessä. Vanhassa osakassopimuksessa Finnet Oy haluttiin pitää yhtenäisenä ryhmänä.

– Sopimus oli hyvin sitova ja hankala. Se ei mahdollistanut yhdistymistä eikä ulkopuolisten mukaan tuloa, Frostdahl luonnehtii.

Uudesta osakassopimuksesta kehittäjätahot eivät tahdo paljastaa tietoja.

Finnet-kauppojen tarina

Heinäkuun alussa Finnet Oy:n nimi vaihtuu DNA:ksi.

Aikaisemmin DNA on vastannut yhteisestä brändistä itsenäisten Finnet-ryhmän liittymäasiakkaiden hoidossa.

DNA:n omistaa Finnet Oy, jota alettiin saneerata syksyllä 2005. Saneerauksella oli tarkoitus itsenäistää DNA itsenäiseksi kokonaisuudeksi.

Finnet-ryhmässä ilmeni riita, jossa saneerausta tukivat viisi suurta paikallisoperaattoria Oulussa, Kuopiossa, Lahdessa, Raumalla ja Porissa.

Riidassa pienet paikallisoperaattorit huolestuivat itsenäisyyden menettämisestä.
Suuret operaattorit suorittivat omistusjärjestelyitä, joilla hankittiin kahden kolmasosan enemmistö Finnet Oy:stä.

Helmikuussa suuret operaattorit päättivät myydä liiketoimintansa Finnet Oy:lle.

Samalla pienet itsenäisyydestään kiinnipitävät paikallisoperaattorit erkanevat yhtiöstä.
Ostajana toimii pääomasijoittaja 3i, joka osti kaikkien erkaantuneiden osakkeet.

Suunnatulla osakeannilla viiden suuren paikallisoperaattorien omistusosuus kasvaa noin 80 prosenttiin.

Samalla 3i:n osuus laskee noin 13 prosenttiin. Loput 9 pientä paikallisoperaattoria jäi finanssisijoittajiksi yhtiöön.

Erkaantuneet 27 paikallisoperaattoria muodostavat jäljelle jääneen Finnet-ryhmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    3. 3

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    4. 4

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    5. 5

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    6. 6

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    7. 7

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    8. 8

      Kuluttajien luottamus euroalueella nousi odotettua enemmän

    9. 9

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    10. 10

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    5. 5

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    6. 6

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    7. 7

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    8. 8

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    9. 9

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    10. 10

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää