Kypros ja Malta liittyvät euroon ensi vuonna

Julkaistu:

Välimeren saarivaltiot Kypros ja Malta ovat siirtymässä yhteisvaluutta euron käyttöön ensi vuoden alussa.
EU-komissio arvioi keskiviikkona, että molemmat maat täyttävät euromaille asetetut taloudelliset kriteerit. Jäsenmaiden on määrä siunata komission suositus heinäkuussa.

Ennen euroon siirtymistä EU-maiden on muun muassa pidettävä inflaatio riittävän alhaisena, julkinen velka kurissa ja oman valuuttansa vaihtokurssit vakaana.

Euro korvaa Maltan liiran ja Kyproksen punnan. Euroa käyttävien EU-maiden määrä nousee samalla viiteentoista.

Uusista Itä-Euroopan jäsenmaista vain Slovenia käyttää tällä hetkellä euroa. Monilla muista maista on ollut suuria vaikeuksia täyttää euron kriteerejä. Erityisesti inflaation pitäminen hallinnassa on ollut korkean talouskasvun maissa hankalaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Liettuan hakemus euroon liittymiseksi hylättiin viime vuonna. Maa olisi halunnut Slovenian tavoin siirtyä euroon tämän vuoden alussa. Viro puolestaan luopui itse tavoittelemasta epärealistiseksi arvioimaansa liittymistä vuonna 2008.

Nyt useimmat Itä-Euroopan maat tavoittelevat euron käyttöönottoa aikaisintaan vuoden 2010 tienoilla. Monet eivät välttämättä edes halua kiirehtiä asiaa, koska yhteisvaluuttaan siirtyminen ei automaattisesti toisi välittömiä taloudellisia hyötyjä.

Vanhoista EU-maista Tanska, Britannia ja Ruotsi pysyvät sitkeästi euron ulkopuolella. EU:n ulkopuolella euro on käytössä vastikään itsenäistyneessä Montenegrossa sekä YK:n hallinnoimassa Kosovossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    5. 5

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    6. 6

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    7. 7

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    8. 8

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    9. 9

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    10. 10

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    5. 5

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    7. 7

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    8. 8

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    9. 9

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    10. 10

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää