Pohjolan tulos parani alkuvuonna

Julkaistu: , Päivitetty:

OP-ryhmän haltuun siirtyneen Pohjolan tulos ennen veroja parani alkuvuonna. Vakuutusmaksutuotot kasvoivat ja sijoitustoiminnan tuotot olivat hyvät. Pohjolan korvauskulut kasvoivat alkuvuonna kuitenkin maksutulon kasvua enemmän.
Tulos ennen veroja parani 31 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 23 miljoonasta eurosta. Käyvin arvoin tulos ennen veroja oli 47 miljoonaa, kun vuotta aiemmin se oli 18 miljoonaa euroa.

– Vuoden ensimmäisen neljänneksen kannattavuus oli odotusten mukainen. Vahinkovakuuttamisen tavoitteet saavutettiin kaikissa liiketoiminnoissa. Vahva kasvu jatkuu, toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny arvioi tulostiedotteessa.

Vakuutusmaksutuotot kasvoivat yhdeksän prosenttia 204 miljoonaan euroon. Pohjolan korvauskulut kasvoivat maksutulon kasvua enemmän eli 14 prosenttia.

Suurvahinkojen määrä oli yhtiön mukaan alkuvuonna keskimääräinen, mutta vertailuajankohtana viime vuonna suurvahinkokehitys oli poikkeuksellisen suotuisaa. Myös ajoneuvovahinkojen korjauskuluissa oli nousua.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Operatiivinen yhdistetty kulusuhde nousi alkuvuonna 100,8 prosenttiin vuotta aiemmasta 98,2 prosentista. Pohjola kuitenkin odottaa koko vuoden yhdistetyn kulusuhteen pysyvän 94 prosentin tavoitteessa, mikäli kuluvan vuoden vahinkokehitys pysyy keskimääräisellä tasolla.

– Liikekulujen kehitys oli maltillista ja vastasi suunnittelua. Kasvua oli neljä prosenttia, ja se sisältää myös integraatioon liittyviä kustannuksia, tiedotteessa sanotaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää