Teollisuustuotanto kääntyi maaliskuussa laskuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Teollisuustuotanto kääntyi jälleen laskuun maaliskuussa. Tilastokeskuksen mukaan teollisuustuotanto laski 0,1 prosenttia vuotta aiemmasta. Helmikuusta tuotanto kuitenkin kasvoi 0,3 prosenttia.
Edellisen kerran teollisuustuotanto laski vuositasolla tammikuussa. Helmikuussa tuotanto nousi 0,3 prosenttia. Koko viime vuonna teollisuustuotanto kasvoi vahvasti.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan ekonomistit olivat ennakoineet teollisuustuotannon kasvavan 1,5 prosenttia viime vuoden maaliskuusta. Helmikuusta kasvua odotettiin 2,2 prosenttia.

Tuotanto laski maaliskuussa useilla päätoimialoilla vuodentakaisesta. Eniten eli 5,5 prosenttia laskua kirjattiin energiahuollossa.

Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus laski runsaat kolme prosenttia vuositasolla. Kemianteollisuuden tuotanto väheni vajaat kaksi prosenttia. Metalliteollisuuden tuotanto heikkeni 2,5 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kasvualoja olivat muu tehdasteollisuus, joka kasvoi 3,5 prosenttia ja puu- ja paperiteollisuus, jonka tuotanto oli runsaan prosentin suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Omistusasuminen lisää työttömyyttä – tutkija kertoo, mistä se johtuu

    2. 2

      Nettiliittymiä myydään oudoilla nimillä: Voiko kiinteää langatonta olla olemassakaan? Entä valokuitu kaapeliverkossa?

    3. 3

      Suomen tyly meininki kismittää työnhakijoita: ”Hakemuksiin ei vastata lähes koskaan, yhtään mitään”

    4. 4

      Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö myytiin: Elenian omistajat vaihtuvat

    5. 5

      Virtuaalivaluutan hurja joulukuu: suomalaiset piensijoittajat vaihtoivat Nokian bitcoiniin

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      Suomeen kaavaillaan maanalaista kaivosta: koboltin hinta nousee sähköautojen takia – suurin tuottaja tällä hetkellä Kongo

    8. 8

      Pörssin tekninen vika kauhistutti hetken sijoittajia – syytä tähän kylmäävään kuvaan ei vielä tiedetä

    9. 9

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    10. 10

      Lakko uhkaa sulkea pankit välipäivinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Suomen tyly meininki kismittää työnhakijoita: ”Hakemuksiin ei vastata lähes koskaan, yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö myytiin: Elenian omistajat vaihtuvat

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Bitcoin-kupla muuttui juuri vaaralliseksi – taustalla haamu maataloudesta

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Lakko uhkaa sulkea pankit välipäivinä

    7. 7

      Nettiliittymiä myydään oudoilla nimillä: Voiko kiinteää langatonta olla olemassakaan? Entä valokuitu kaapeliverkossa?

    8. 8

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    9. 9

      Hotellihuoneista iski pula – ”Riippuu myös siitä, mitä lentoyhtiö itse on valmis niistä tarjoamaan”

    10. 10

      Omistusasuminen lisää työttömyyttä – tutkija kertoo, mistä se johtuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää