Äänikuningas tarttuu puhemiehen nuijaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Viime vaalien ehdoton äänikuningas Sauli Niinistö (kok.) tarttuu tänään tiistaina eduskunnan puhemiehen nuijaan. Eduskunta valitsee tänään pysyvän puhemiehistön ja aloittaa keskustelut Matti Vanhasen (kesk) hallituksen ohjelmasta.


Niinistön odotettiin nousevan Vanhasen kakkoshallituksen ulkoministeriksi, josta hänellä olisi ollut ulkopoliittisen kokemuksen myötä hyvä lähtöpaikka pyrkiä presidentiksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa, joillon nykyinen tasavallan presidentin Tarja Halosen toinen kausi päättyy.  

Toisin kävi. Kokoomus sai kyllä kovassa väännössä paikan, mutta sille nousikin Niinistön puoluetoveri, pitkäaikainen parlamentaarikko  Ilkka Kanerva.

Niinistö jäi kokonaan syrjään hallituksesta. Toisaalta presidentin tehtävänkuva ei välttämättä enää Halosen virkakauden päätyttyä ole nykyisenlainen. Tällä eduskuntakaudella presidentin valtaoikeuksien karsimista saatetaan jatkaa niin, että ulkopolitiikan johto ei enää jatkossa kuulu presidentille. Tällöin virka kutistuu kansankunnan keulakuvaksi ja unilukkarin viraksi, mihin Niinistö sanoo pyrkivänsä juuri puhemiehenä.

Väliaikainen puhemies Timo Kalli jatkaa keskustan ryhmän puheenjohtajana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensimmäiseksi varapuhemieheksi nousee keskustan Seppo Kääriäinen. Toisena varapuhemiehenä toimii Sdp:n Johannes Koskinen.

Eduskunta aloittaa myös keskustelun hallitusohjelmasta. Luottamusäänestys on perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    2. 2

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    6. 6

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    7. 7

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    8. 8

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    9. 9

      Sanoma myy entisen päämajansa ulkomaalaiselle sijoittajalle

    10. 10

      Tutkimus: Huonon osakkeen omistaminen ei ole typerää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    3. 3

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    6. 6

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    10. 10

      Kuulutko tähän ikäryhmään? ”On ollut paljon huonoa onnea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää