SOK rakentaa Helsinkiin hotellin

Julkaistu: , Päivitetty:

SOK:n hotellitoimintaa harjoittava tytäryhtiö Sokotel ja Kuntien Eläkevakuutus rakentavat hotellin Helsinkiin Albertinkadun ja Lönnrotinkadun kulmaan.
Sokos Hotel Aleksanteri tulee osaksi S-ryhmän Sokos Hotels -ketjua ja hotelliin tulee 151 huonetta. Hotellin rakentaminen on käynnistynyt ja sen arvioidaan valmistuvan huhtikuussa 2008.

Hotelli muodostuu kahdesta eri-ikäisestä rakennuksesta.

Uusrenessanssityylinen vanhempi osa on valmistunut vuonna 1888 asuinrakennukseksi. Rakennuksessa on osittain maan alla olevan kivijalkakerroksen lisäksi neljä kerrosta.

Uudempi rakennus edustaa 1920-luvun toimistotaloarkkitehtuuria. Siinä on viisi maanpäällistä kerrosta ja kellarikerros.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Albertinkadulle on valmistumassa myös toinen Sokos Hotels -ketjuun kuuluva hotelli Uudenmaankadun ja Albertinkadun kulmaan.

Sokos Hotel Albert valmistuu elokuussa 2007 ja siihen tulee 95 huonetta.

Vantaalle Aviapoliksen alueelle rakennetaan viihdekeskus Flamingon yhteyteen uutta Sokos Hotellia. Hotelliin tulee 309 huonetta.

– Olemme lähdössä mukaan myös Vantaan kulttuurikaupunkihankkeeseen. Heurekan naapuriksi on suunnitteilla mittava koulutus-, kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus, jonka yhteyteen suunnitellaan 130 huoneen Sokos Hotellia ravintolatiloineen, sanoo Sokotelin varatoimitusjohtaja Tapio Satta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    2. 2

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    3. 3

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    4. 4

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    5. 5

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    6. 6

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    7. 7

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    8. 8

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    9. 9

      Ericsson irtisanoo 51 Suomessa yt-neuvottelujen päätteeksi

    10. 10

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    4. 4

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    5. 5

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    6. 6

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää