Visa-korteissa toimintahäiriöitä ulkomailla

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisilla Visa-kortilla ei voi nostaa rahaa ulkomailla.
Kortilla ei voi myöskään aina maksaa ostoksia, mikäli kortti tekee varmennuksen.

Vastaava ongelma koskee ulkomaalaisilla Visa-korteilla tehtyjä korttitapahtumia Suomessa. 
 
Teknisestä häiriöstä johtuva vika alkoi aamulla. Vika on ollut katkonaista, ja kortit ovat toimineet ajoittain.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Pulaan joutuneiden korttikäyttäjien määrää on vaikeaa vielä arvioida, kertoo Luottokunnan markkinointipäällikkö Samu Hirvas.

Myöskään mahdollisten korvausten määrästä tai suuruudesta ei vielä ole tietoa. Korvaukset maksetaan tilanteen mukaan, sillä harvinaiseen tilanteeseen ei ole valmista käytäntöä.

– Onneksi näin laajamittaisia katkoksia on erittäin harvoin.

Hirvas kertoo, että tällä hetkellä saadun tiedon mukaan ongelma liittyy vain käyttömukavuuteen. Tietoturvaongelmasta ei ainakaan toistaiseksi ole tietoa.

Luottokunnan tiedotteessa kerrotaan, että vikaa selvitetään ja korjataan parhaillaan.

Visa Internationalin mukaan ongelmia on ollut perjantain aikana muissakin Pohjoismaissa ja Britanniassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    7. 7

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    8. 8

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    4. 4

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    7. 7

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    8. 8

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    9. 9

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    10. 10

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää