Harkitseva Stockmann - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Stockmann uskalsi Tampereelle vasta 95-vuotiaana

Hullut Päivät on Stockmannin näkyvin tempaus.

Julkaistu: 5.4.2007 14:30, Päivitetty 5.4.2007 14:28

Tampereen Stockmann täyttää pääsiäisenä 50 vuotta. Vuonna 1862 Helsingissä aloittaneen Stockmannin tavaratalon ensimmäistä laajentumistan valmisteltiin kolme vuotta. Rakennustyöt viivästyivät kovien pakkasten ja yleislakon takia. Stockmann avasi ovensa lopulta 8.4.1957.

Tampereen tavaratalon avaamisen jälkeen kului peräti 24 vuotta ennen kuin yhtiö laajensi seuraavan kerran. Silloin toiminta alkoi Tapiolassa ja vuosi oli 1981.

Nykyisin Stockmannin tavarataloja on Suomessa seitsemän ja ulkomailla kuusi. Lisäksi rakenteilla on myymälä Pietariin sekä Moskovaan jo viides yksikkö.

Tavarataloketjun rakentamisen aloittaminen juuri Tampereelta oli perusteltua kaupungin koolla. Olihan Tampere tuolloin Suomen toiseksi suurin kaupunki, joka myös kasvoi nopeasti. Tampereen asukasluku oli noin puolet nykyisestä eli 110 000.

Puolet kaupungin asukkaista pakkautuikin Stockmannin avajaisiin.

Viidenkymmenen vuoden aikana Tampereen Stockmann on kasvanut alun 2 400 neliömetrin tavaratalosta 11 200 neliömetrin liiketilaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?