Ensimmäinen ostaja löysi Perlosin toiminnot

Julkaistu:

Muoviosia matkapuhelin- ja lääketeollisuudelle valmistava Perlos myy osia kokoonpanoautomaatioliiketoiminnasta jyväskyläläiselle tuotantoautomaatioratkaisuihin erikoistuneelle Mecanialle.


Perlos ei kertonut kaupan arvoa.

– Mecania sopii liiketoimintamme jatkajaksi erinomaisesti ja meillä on luotuna jo hyvä pohja yhteistyölle kokoonpanoautomaatiossa, yhtiön toimitusjohtaja Matti Virtanen kertoi tiedotteessa.

Yhtiön mukaan järjestelyn seurauksena työllistyy 11 perloslaista. Arvio myydyn liiketoiminnan liikevaihdosta vuodelle 2007 oli 0,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi Perlos kertoi myyvänsä Ensolantie 6:ssa sijaitsevan kiinteistönsä Joensuun Kauppa ja Koneelle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Perlos neuvottelee lisäksi edelleen myös erikoistuote- ja liitinliiketoiminnan sekä ruiskuvalumuottiliiketoiminnan myynnistä. Neuvottelujen kohteena olevien toimintojen arvioidaan työllistävän enimmillään noin 120 henkilöä.

Perlon kertoi maaliskuun alussa vähentävänsä yli 1 000 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Metso tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    5. 5

      Ericssonin bruttomarginaali hiukan odotettua parempi – näkee rohkaisevia merkkejä

    6. 6

      Trainers’ House antoi tulosvaroituksen

    7. 7

      DNA petrasi tulostaan – liittymäkohtainen liikevaihto kasvoi

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää