Etujärjestöt haluavat hallitukselta veroalen

Julkaistu: , Päivitetty:

Kauppa- ja kuluttajajärjestöt vaativat hallitusohjelmaan ruoan alv-alea. Finanssiala puolestaan haluaa veroporkkanoita eläkesäästämiseen. Pääministeri Matti Vanhanen lupaili varovaiselle veroalelle jatkoa jo keskustan vaaliohjelmassa.


Etujärjestöjen lataamat odotukset uuden hallituksen ohjelmaan tiivistyvät, kun hallitustunnustelut alkavat torstaina. Tunnusteluja vetävä keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen jakaa torstaina muille puolueille kysymyslistat tulevan hallituksen linjauksista.

Finanssialalla toivotaan uuden hallituksen tarttuvan pari vuotta sitten kuopattuun Siva-hankkeeseen eli eläkesäästämisen tukemiseen veroeduilla. Asiaa on lobannut Finanssialan keskusliitto FK.

– FK pitää tarpeellisena, että hallitusohjelmaan kirjataan, että selvitettäisiin yleensä yksilöllisen eläkesäästämisen tarpeellisuus Suomessa, sanoo FK:n hallituksen varapuheenjohtaja, OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen.

– Selvityksen tarve ymmärretään laajasti, ja olen optimistinen, että selvitystasoinen kirjaus hallitusohjelmaan saadaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kyseessä olisi raportti, joka selvittäisi, tarvitaanko yhteiskunnan veroeduin tuettua eläkesäästämistä. Karhisen mukaan on ennenaikaista puhua, minkälaisiin eläkesäästämisen sijoitusmuotoihin veroetuutta kohdennettaisiin.

Nykyisin vain vapaaehtoisia eläkevakuutuksia tuetaan veroeduilla. Muihin säästötapoihin veroporkkanaa ei ole tarjolla.
Siva-työryhmä ehdotti muutama vuosi sitten eläkesäästämisen veroedun laajentamista myös muihin sijoitusmuotoihin, mutta ehdotus kaatui silloisessa hallituksessa.

Monesta etujärjestöstä löytyy tukea myös keskustan vaalimalle ruoan veroalelle. Kaupan keskusliitto vaatii elintarvikkeiden arvonlisäveroon alentamista 12 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Kauppa lupaa siirtää koko veronalennuksen kuluttajahintoihin.
Myös Suomen kuluttajaliitto kannattaa ruokaveron alentamista, mutta EK:n tavoitelistalle arvonlisäveron keventäminen ei yllä.

Kuluttajaliiton ja Kaupan keskusliiton edut yhtyvät myös kauppojen aukioloajoissa. Kuluttajaliitto kannattaa kauppojen aukioloaikojen vapauttamista, aukioloasiassa sisäisesti ristiriitainen Kaupan keskusliitto puoltaa vapauttamista vain varovaisesti.

Verotuksen alentaminen saa laajaa kannatusta etujärjestöissä.

Suomen Yrittäjät laskee, että seuraavien neljän vuoden aikana on jakovaraa lähes neljä miljardia euroa veronkevennyksiin. EK ehdottaa yhteisöverokannan alentamista nykyisestä 26 prosentista.

Kaupan keskusliitto vaatii, että ensi vaalikaudella ansiotuloverotusta tulee keventää noin kaksi miljardia euroa. Myös Akava ajaa tuloverotuksen alentamista vanhojen EU-maiden keskitasolle kaikissa tuloluokissa.

SAK:n ja STTK:n mielestä kohtuuttomiin ja mittaviin veronkevennyksiin ei ole varaa tulevalla hallituskaudella, mutta järjestöt kannattavat painopisteen siirtämistä työn verottamisesta muihin veroihin.

Valtaosa työnantajajärjestöistä on huolissaan työvoimapulasta.

Rakennusteollisuus vaatii lisää opettajia kiinteistö- ja rakennusalan koulutukseen erityisesti korkeakouluihin, joka mahdollistaisi rakennusalan huippututkimusyksikön.

Kauppa ehdottaa kaupan alan merkonomikoulutuksen lisäämistä ammattikorkeakoulututkintojen kustannuksella.

Lääketeollisuuden päätavoite hallitusohjelmaan on uusi lääkekorvausjärjestelmä, jossa erityiskorvattavuuksista luovutaan. Uudessa mallissa potilaalla olisi vuotuinen omavastuu, jonka ylärajaan saakka hän maksaisi itse lääkkeensä.

Nykyisessä mallissa lääkeyhtiöt joutuvat odottamaan pitkään erityiskorvattavuuden saamista uudelle lääkkeelle.

Energiateollisuus puolestaan haluaa, että seuraava hallitus mahdollistaa ydinvoiman lisärakentamisen ja alentaa sähkö- ja kaukolämmön polttoaineveroa. Myös Keskuskauppakamari vaatii kuudetta ydinvoimalaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    3. 3

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    4. 4

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    5. 5

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    6. 6

      Teollisuuden sähkönkäyttö kasvoi jo toista vuotta – uusiutuvan tuotannossa paukkui ennätys

    7. 7

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    8. 8

      Kreikka etenee kohti lainaohjelman päättymistä – 7 miljardia maksuun

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Sipilä puolusti aktiivimallia ja vertasi yrittäjiä lampaisiin – Toimitusjohtajan tilitys: ”Ei ole työtä, jota joku vain tulee tekemään ja lähtee pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    5. 5

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    6. 6

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    7. 7

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    8. 8

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    9. 9

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    10. 10

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    8. 8

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    9. 9

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää