Johannesdahl: osakemyynnillä rahoitettiin asuntoa

Julkaistu:

Sisäpiirisyytteen saanut Jippiin entinen toimitusjohtaja Harri Johannesdahl myi keväällä 2001 puolen miljoonan euron edestä osakkeitaan. Syyttäjän mielestä Johannesdahl tiesi silloin Saksan tytäryhtiön tappioista.
Harri Johannesdahl sanoi maanantaina Jippii-käräjillä, etteivät hänen osakekauppansa liittyneet mitenkään Jippiin Saksan tappioihin eikä hän yrittänyt pörssitiedotteiden avulla vedättää yhtiön kurssia ylöspäin. Johannesdahl myi 475 773 euron arvosta osakkeitaan huhtikuussa 2001.

Johannesdahl sanoi, että hän oli päättänyt osakkeiden myynnistä jo vuotta aiemmin, Jippiin pörssiin menon yhteydessä. Listautumisen järjesti Evli. Evlin kanssa Johannesdahl sopi, että hän myy osakkeita heti, kun kaupantekokielto on päättynyt.

– Olin muuttamassa yhteen nykyisen vaimoni kanssa ja tarvitsin rahaa asunnon ostoon. Meillä ei ollut yhtään rahaa. Muuten ei olisi tullut mieleenikään myydä Jippiin osakkeita. Se oli niin hyvä yhtiö.

Johannesdahlin osakekauppojen jälkeen yhtiön kurssi lähti nousuun. Johannesdahlkin olisi saanut reippaasti enemmän rahaa, jos hän olisi lykännyt osakekauppojaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Huhti–toukokuussa osakemarkkinoilla on yleensä hyvä fiilis. Kaikki ostavat osakkeita.

Jippii varoitti Saksan tappioista kesällä. Johannesdahl teki osakekauppoja vielä syksyllä. Hän myi marraskuussa 200 000 Jippiin osaketta 82 000 euron arvosta. Syyttäjä laskee Johannesdahlin saaneen kevään ja syksyn sisäpiirikaupoista lähes 200 000 euron hyödyn.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    3. 3

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    4. 4

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    5. 5

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    6. 6

      Fimea: Väärennöksiksi epäiltyjen syöpälääke­pakkausten sisältö vastaa alkuperäistä

    7. 7

      Trumpin verouudistus vaikutti: IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan tänä vuonna 3,9 prosenttia

    8. 8

      Taloussanomien keskihintatesti osoittautui piinaavan hankalaksi: vain 0,56 prosenttia vastaajista sai kaikki oikein

    9. 9

      Kaisa Vikkulalle lähtöpassit Sopranosta

    10. 10

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    6. 6

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    9. 9

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    10. 10

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    8. 8

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää