Valokuvausyritys ei vaadi työntekijöiltään kuvaustaitoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Koulukuvausyritys Seppälän Koulukuvat ilmoitti sunnuntaina Helsingin Sanomissa hakevansa määräaikaisia koulukuvaajia. Hakijoilta odotetaan pirteän reipasta palveluasennetta, hyvää terveyttä sekä kykyä työskennellä lasten ja nuorten kanssa, mutta ei valokuvaustaitoja.

Kuvaajan on viihdyttävä lasten ja nuorten kanssa. Haluamme varmistaa ammattitaidon niin, että kun olemme löytäneet oikeat ihmiset, koulutamme itse heidät, kuvauspäällikkö Krister Löfroth sanoo.

– Monia eri kuvauksen lajeja voi opiskella, mutta koulukuvaus on niin spesiaalia toimintaa, että jouduimme rakentamaan itse oman koulutusjärjestelmän. 

Löfrothin mukaan valokuvauksessa tärkeintä ovat mallin ilme ja olemus, joten kuvaustilanteessa kuvaajan on osattava luoda otollinen ilmapiiri.

– Se on persoonallisuuskysymys ja positiivisen vaikuttamisen osaamista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Seppälän Koulukuvien työpaikkailmoituksessa mainittiin myös, että koulukuvaajalle on etua kaupallisesta pohjakoulutuksesta.

– Valokuvaus on pitkälti bisnestä. On otettava kuvia, jotka myyvät, että saa leipää. On tärkeää hahmottaa, että otamme kuvia asiakkaille, emme itsellemme.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    11. Näytä lisää

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää