SAK korvaa kohumainoksensa kiireellä

Julkaistu: , Päivitetty:

SAK hyllytti toistakymmentä tuhatta euroa maksaneen tv-mainoksensa. Perusteelliselle työlle ei nyt ole aikaa, sillä korvaavan mainoksen halutaan valmistuvan jo tällä viikolla.


SAK:n johtaja Matti Tukiainen kertoo, ettei suuren budjetin tv-mainokseen liitetty varasuunnitelmia.

Mainoksen aiheuttaman kohun laajuus tuli järjestölle yllätyksenä, ja hyllyttämisestä päätettiin nopeasti.

– Kustannukset menevät varmaankin yli kymppitonnin, Tukiainen kertoo kohumainoksesta.

– Kaikkiaan kampanjaan käytettiin 300 000 euroa, pääosin televisiomainontaan. 
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Korvaava mainos pyritään Tukiaisen mukaan tekemään mahdollisimman nopeasti. Uuden on tarkoitus valmistua lähipäivinä.

– Joudumme nyt toimimaan niin nopeasti, ettei yhtä perusteellinen työ ole mahdollista.

– Pääasia että saadaan tehtyä. Mainostoimistolta ei ole tullut kustannuksista vielä arviota, Tukiainen sanoo tämän viikon projektista.

SAK:n viestintäpäällikkö Riitta Juntunen kertoo, ettei korvaavan mainoksen sisältö ole vielä valmis. Sama linja kuitenkin pysyy.

Hakaniemen torin reunalle pystytetään maanantaina SAK:n ennätyssuuri lakanamainos, jossa toistuu hyllytetyn tv-kampanjan teema. 

Juntunen kertoo, että SAK aikoo jatkaa työnatajahahmon käyttämistä sekä printti- että ulkomainonnassa. Hahmoa esittävä henkilö on kuitenkin eri kuin tv-mainoksessa.

Kohumainoksen suunnitelleen mainostoimisto Familyn edustajat eivät suostu kommentoimaan kampanjaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    3. 3

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    4. 4

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    5. 5

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    6. 6

      Ericsson irtisanoo 51 Suomessa yt-neuvottelujen päätteeksi

    7. 7

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    8. 8

      Jo tuhannet suomalaiset nostavat eläkettä ennakkoon – ”ilmainen raha” sisältää sudenkuopan

    9. 9

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    10. 10

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    4. 4

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    5. 5

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    6. 6

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    7. 7

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    8. 8

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    9. 9

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    10. 10

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    11. Näytä lisää