Piilaakso kärkkyy uusia youtubeja

Julkaistu:

Piilaaksossa jokaisella on idea. Jokaisella on business plan. Jokaisella on enemmän kunnianhimoa kuin vierustoverilla ja jokaisella on kiire keksiä jotain vielä suurempaa kuin MySpace tai YouTube.


Vauhti on tällä hetkellä käsittämättömän kovaa. Kaikki yrittävät saada aikaiseksi jotain suurta.

Näin kuvailee Silicon Valleyn arkipäivää 22-vuotias Christian Perry, yksi laakson toiveikkaista.
Perry muutti Chicagosta unelmansa perässä Piilaaksoon. Syntyi Zaptix, Web 2.0:n mukainen lippupalvelu verkkoon.

– Aika on pahin vihollisemme. Tämä paikka on täynnä toinen toistaan lahjakkaampia, asialleen omistautuneita neroja, jotka ovat onnistuakseen valmiita tekemään töitä ympäri vuorokauden. Kyse on vain siitä, kuka ehtii ensimmäisenä, Perry sanoo Taloussanomille toimistoltaan San Fransiscosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kun Piilaaksossa viimeksi oltiin yhtä kiireisiä, elettiin vuoden 1999 nettibuumia edeltävää aikaa.
Silloin business planeja rustattiin servietin kulmaan ravintoloissa ja odotettiin, että joukko riskisijoittajia löisi käteen kunnon shekin. Ja niin kävikin. Huuman hiipuessa ja kuplan puhjetessa vain muutama selvisi. Moni näkee tämän päivän Piilaaksossa samanlaisia piirteitä.

– Pelottaa koko touhu. Olen tänään nähnyt neljä bisnesplania, niistä kolme oli melkein identtisiä, sanoo puolestaan lontoolainen Piilaaksossa töitään tekevä sijoittaja.

Kalifornian virtuoosit ovat eri mieltä. Dynaamiseen sisältöön ja interaktiivisuuteen nojaava Web 2.0 ei pääty Kupla kakkoseen.

– Tämä on nyt aivan erilaista. Sijoittajat eivät lähde yhtä nopeasti mukaan mihin tahansa. He haluavat nähdä, että saitilla on riittävästi liikennettä ja kiinteä, olemassa oleva käyttäjäkunta, Christian Perry kuittaa.

Mutta kaikki tuntuu nyt paljon yksinkertaisemmalta. Vuonna 1999 tarvittiin miljoonia rahaa, vuosia aikaa, paljon työntekijöitä ja mahdollisesti pari Super Bowl -mainosta.
Entä nyt? Hyvä idea, muutama kuukausi aikaa, hyviä tyyppejä ja muutama tonni rahaa?

– Kyllä. Eipä start-up juuri muuta vaadi. Mutta täytyy muistaa, että on eri asia saada liiketoiminta kannattavaksi. Siihen tarvitaan todellakin paljon enemmän kuin hyvä liikeidea, sanoo puolestaan Mike Koss, yksi Bluedotin pääsijoittajista ja johtajista.

Ja Bluedot on se, josta povataan seuraavaa MySpacea, seuraavaa kovaa juttua.

– Tärkeintä on tietenkin talentti. Jos haluaa nimensä tähtiin, täytyy olla myös lahjakkaampi kuin aiemmin. Sen lisäksi tulevat bisneksenpyörityksen arkirealiteetit, jotka on muistettava myös Piilaaksossa: tarvitaan teknistä osaamista, kykyä luoda palveluja, kykyä ajatella käyttäjäystävällisesti, taitaa pr, design, markkinointi sekä paljon onnea.

Kossin mukaan tätä kaikkea auttaa se, että on jo "nimeä" siellä, missä sitä eniten tarvitaan – bisnesmaailmassa.

– Ja sellaisista ihmisistä on pulaa. Jopa Googlella on vaikeuksia löytää tarpeeksi osaavia tekijöitä tiimiinsä, Koss tietää.

Googlen takapihalla käykin jo kova kuhina. Sanfranciscolainen Radar Networks tonkii sitä, mihin Google on liian kiireinen: Web 3.0.

Web 3.0 tarkoitetaan ”semanttista verkkoa” – uutta tapaa etsiä ja kaivaa tietoa verkosta. Sen sijaan, että verkosta etsittäisiin vain tiettyjä hakusanoja, semanttinen verkko ymmärtää sanojen asiayhteyden ja kontekstin.

Radar Networks puuhaa nyt Googlelle kilpailijaa, joka ”ajattelisi kuin ihminen”. Toimitusjohtaja Nova Spivack uhkaa mullistaa webin niin, että siitä syntyy sellainen työkalu kuin sen pitäisikin olla: yksi iso tietokanta, joka on salasanoineen, käyttäjätietoineen ja suosikkeineen mukana kaikkialla.

Uudet tulokkaat

Bluedot.us
Seuraavaksi MySpaceksi povattu saitti perustuu tiedonhaun helpottamiseen. Kun mielenkiintoinen ja relevantti sivusto löytyy, käyttäjä klikkaa sinistä pistettä näytöllä. Tieto tallentuu ja sen voi jakaa ystävien kesken. Säännölliset päivitykset ystäväpiirin kesken.
Pandora.com
Pandora on henkilökohtainen deejii verkossa. Legendaarisen iTunesin seuraajaksi ennustettu Pandora löytää muutamalla hakusanalla verkosta sen musiikin, joka parhaiten vastaa käyttäjän musiikkimakua. Tämän jälkeen mahdollisuus luoda oma, ilmainen radioasema verkkoon.
Powerset.com
Lanseerausta vaille hakukone. Semanttisen webin pioneeri, joka yhdistelee sanoja niin, että Google jää toiseksi.
Loopt.com
Sosiaalinen verkostosaitti Loopt tarjoaa matkapuhelimeen tai tietokoneelle infoa siitä, missä verkostoon liittyneet työ- tai opiskelukaverit kulloinkin ovat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    7. 7

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    8. 8

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää