Suomalaiset tietävät analogitelevision kuolinpäivän

Julkaistu:

Melkein kaikki suomalaiset tietävät, että televisiolähetykset muuttuvat digitaalisiksi. Muutoksen ajankohtakin tunnetaan lähes poikkeuksetta, hehkuttaa liikenne- ja viestintäministeriö.
Liikenne- ja viestintäministeriö kartoitti kansalaisten digi-tv-tuntemuksen. Television katsojista 93 prosenttia on nähnyt digi-tv-kampanjan tietoiskuja. Niitä pidetään hauskoina, informatiivisina ja muista tv-mainoksista erottuvina. Ärsyttävinä filmejä pitää kuusi prosenttia.

Tietoiskuista on jäänyt mieleen erityisesti digisiirtymän aiottu ajankohta 31. elokuuta 2007. Ministeriön mukaan sekin on havaittu, että digisovittimen voi liittää nykyiseen televisioon.

Lisää tietoa digivastaanottimista kuitenkin kaivataan. Edelleen askarruttaa se, miten osaa ostaa juuri oikeanlaisen sovittimen. Laitteiden yhteensopivuudestakin halutaan tietää enemmän.

Tiedot perustuvat liikenne- ja viestintäministeriön asettaman digi-tv-viestintäryhmän teettämään tutkimukseen. Sen toteutti TNS Gallup marraskuussa. Kohderyhmänä oli koko Suomen väestö. Kyselyyn vastanneista 53 prosentilla oli digisovitin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Digi-tv-tietoiskuja on tehty tähän mennessä seitsemän. Digitiedotus jatkuu tehostetusti siirtymäkauden loppuun. Helmikuussa aloitetaan radio- ja elokuvateatterimainonta. Myös ulkomainontaa on suunnitteilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    10. 10

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää