Perlos teki loppuvuonna tappiota

Julkaistu: , Päivitetty:

Perloksen loka–joulukuun liiketulos laski tappiolliseksi. Koko vuoden liikevoitto ilman kertaeriä oli 10,7 miljoonaa euroa. Kertaerien kanssa liiketulos oli raskaasti tappiolla.
Kännykänkuoria tekevän Perloksen liiketulos loka–joulukuulta laski 8,3 miljoonasta eurosta 4,3 miljoonaa euroa tappiolle.

Tulos rahoituserien jälkeen kääntyi puolestaan 7,3 miljoonaa euroa tappiolle vuotta aiemmasta 5,3 miljoonan euron voitosta. Analyytikot odottivat tappion olevan pienempi eli 6,6 miljoonaa euroa.

Perloksen liikevaihto puolestaan laski viimeisellä neljänneksellä 200,5 miljoonasta eurosta 143,9 miljoonaan euroon.

– Yhtiön suurin haaste tällä hetkellä on heikko kannattavuus, joka johtuu ensisijaisesti liian raskaasta kustannusrakenteesta liikevaihtoon nähden, totesi Perloksen toimitusjohtaja Matti Virtanen tiedotteessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtiö arvioi tammikuun puolivälissä, että loka–joulukuun liiketappio olisi 3–4 miljoonaa euroa. Liikevaihdoksi olisi tullut sen aikaisen arvion mukaan 144 miljoonaa euroa.

Koko vuoden osalta Perlos piti liikevoittonsa positiivisena, jos kertaeriä ei lasketa mukaan. Liikevoitto kuitenkin tippui 21,2 miljoonasta eurosta 10,7 miljoonaan euroon.

Kertaerien kanssa liiketulos oli jopa 32,9 miljoonaa euroa tappiolla, kun viime vuonna vastaava luku oli 8,9 miljonaa euroa voitollinen.

Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna kymmenen prosenttia noin 673,6 miljoonaan euroon.

Perloksen osakekohtainen tulos oli 0,82 euroa tappiolla. Rakennemuutoksen kourissa oleva yhtiö ei aiokaan jakaa tänä vuonna osinkoja.

Yhtiö arvioi jatkuvien toimintojen koko tämän vuoden liiketuloksen ennen kertaluonteisia eriä olevan merkittävästi parempi kuin viime vuonna.

Perlos odottaa tammikuussa julkistetun tulosparannusohjelman parantavan tulosta toisen vuosipuoliskon aikana.

– Ohjelma on lähtenyt liikkeelle suunnitelmien mukaan, kulurakenne on jo alkanut  pienenemään, henkilöstövähennykset ulkomailla on aloitettu ja yt- neuvottelut Suomessa ovat käynnissä, Virtanen kertoi osavuosikatsauksessa.

Perlos ennakoi kuitenkin alkuvuoden kannattavuuden olevan vielä heikko ja ensimmäisen neljänneksen liiketuloksen ennen kertaluonteisia eriä olevan tappiollinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Omistajaohjausosaston päällikkö ei hae jatkokautta – ”Kohti uusia haasteita”

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Nordea: Kilpailun kiristyminen näkyy teleoperaattorien tuloksissa

    7. 7

      Uniperin talousjohtaja: ”Emme halua omistajaa, joka kertoo meille mitä tehdään” – E.ONin ei tarvitsisi myydä koko osakepottia Fortumille

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      Fortum: Olemme edelleen sitoutuneita Intian aurinkovoimaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää