Aikakauslehdet hamuavat kasvua

Julkaistu: , Päivitetty:

Viidenneksen viipaletta mainoskakusta havittelevat aikakauslehdet uskovat yhteistyön voimaan. Yhteistyön tuorein hedelmä on keskiviikkona julkistettu tietopankki, joka tarjoaa mainostajille ja mediatoimistoille tietoja mainosten huomio- ja lukuarvoista.
Tietopankin perustajia ovat Sanoma Magazines Finlandin, Yhtyneiden Kuvalehtien ja Forman lisäksi Aikakauslehtien liitto ja tutkimusyhtiö IRO Research.

Viime vuonna aikakauslehdet nappasivat mediamainonnan kakusta 16,2 prosenttia. Euroissa mitattuna kasvua tuli 3,3 prosenttia, ja panostukset ylittivät ensimmäisen kerran 200 miljoonan euron rajan. Alan tulevaisuudenodotukset ovat kovat.

– Tämä vuosi on erittäin ratkaiseva aikakauslehtimainonnan kehityksen suhteen. Vuoden 2009 loppuun mennessä osuuden pitäisi nousta 20 prosenttiin, sanoo Aikakauslehtien liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Saara Itävuo.

Uudessa tietopankissa on mainoskohtaisia tutkimustietoja vuodesta 2004 alkaen. Tällä hetkellä mukana on noin 6 700 mainosta, joiden saavuttamia huomio- ja lukuarvoja voi tarkastella lehtiryhmän, tuoteryhmän, kohderyhmän sekä mainoksen sijainnin, koon ja muiden teknisten tietojen mukaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tietopankki kertoo esimerkiksi, että reseptit, tuotenäytteet ja muut tehokeinot parantavat elintarvikemainosten huomioarvoa, kuvailee IRO Researchin asiakkuusjohtaja Vesa Väisänen.

Itävuon mukaan palvelu on herättänyt kiinnostusta mediatoimistoissa.

– Kytkemme ehdottomasti tietopankin käytön osaksi suunnitteluprosessiamme, vahvistaa mediatoimisto Dagmarin suunnittelujohtaja Mari Riipinen.

Myös Happi Mindsharen suunnittelujohtaja Kaisa Barkman pitää tietopankin käyttöönottoa askelena oikeaan suuntaan.

– Printtipuolen tutkimuksessa on vielä hirveästi kehitettävää verrattuna sähköisiin medioihin ja ulkomainontaan. Tietoja tulee harvoin ja niiden laadussa on toivomisen varaa.

– Seuraavaksi kannattaisi tehdä syventävää tutkimusta lehtibrändeistä ja ihmisten sitoutumisesta niihin, Barkman ehdottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    7. 7

      K-kauppias kiistää olevansa välinpitämätön

    8. 8

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Kysely: Työpaikat eivät kykene muutokseen, työntekijät väittävät – pomot täysin toista mieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää