Sony putosi pelättyä vähemmän

Julkaistu:

Maailman toiseksi suurimman kuluttajaelektroniikan valmistajan Sony Corp:n tulos putosi markkinoiden odotuksia vähemmän. Sony hyötyi kolmannella neljänneksellä heikentyneestä jenistä ja Bravia -sarjan litteiden televisioiden hyvästä myynnistä.
Joulukuun lopussa päättyneellä neljänneksellä Sonyn nettotulos tippui 5,3 prosenttia ja oli 159,9 miljardia jeniä eli 1,3 miljardia dollaria. Vuosi sitten Sony raportoi 168,9 miljardin jenin ennätystuloksestaan.

Tulos peittosi selvästi Bloombergin haastattelemien analyytikoiden ennusteet, joiden mediaani oli asetettu 84,1 miljardiin jeniin.

Kohtuullisesta tuloksesta rohkaistunut Sony korotti koko vuoden tulosarviotaan 38 prosenttia. Sonyn mukaan sen elektroniikkabisnesten voitto kaksinkertaistui kuluneella neljänneksellä.

Pääjohtaja Howard Stringer (64) piti tänään myös voimassa aiemman arvionsa, jonka mukaan Sonyn voittomarginaali lähes kaksinkertaistuu huhtikuussa alkavan uuden tilikauden aikana. Stringer on ennustanut, että maaliskuussa 2008 Sonyn voittomarginaali kohoaa viiteen prosenttiin viime tilikauden 2,8 prosentista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Marginaaleja vetää ylöspäin varsinkin Bravia -sarjan taulutelevisioiden erinomainen kysyntä.

Sony kamppailee lcd-markkinoilla korealaisen Samsungin ja japanilaisen Sharpin kanssa. Reuters arvioi lcd-televisioiden maailmanmarkkinoiden arvoksi jopa 63 miljardia dollaria.

Varoitus viime lokakuussa

Toisaalta Sony joutui viime lokakuussa varoittamaan tuloksensa putoamisesta alimmalle tasolleen viiteen vuoteen. Varoitus johtui uusien PS 3 -videopelikonsoleiden myöhästymisestä ja sylimikrojen akkujen laajasta vetämisestä markkinoilta. Akkuongelma oli Sonyn historian vakavin takaisku kuluttajamarkkinoilla.

Loka-joulukuussa japanilaisjätin myynti kasvoi melkein kymmenen prosenttia 2,61 biljoonaan jeniin. Vuosi sitten myynti oli 2,38 biljoonaa jeniä.

Liiketulos sen sijaan tippui 15 prosenttia loka-joulukuussa ja oli 178,9 miljardia jeniä.

Sonyn kuluttajaelektroniikan divisioona menestyi joulukaupassa erittäin hyvin. Yksikön tulos tuplaantui 177,4 miljardin jenin ennätykseen ja hakkasi mennen tullen analyytikoiden 97 miljardin jenin tulosennusteen. Vain Panasonicia valmistava Matsushita Electric Industrial Co. on kuluttajaelektroniikassa Sonya suurempi toimija.

Sijoittajat edelleen varovaisina


Ennen tuloksen julkistamista Sonyn osakkeen kurssi oli tippunut melkein kaksi prosenttia Tokion pörssissä 5 630 jeniin.

Eräiden analyytikoiden pikaiset kommentit tuloksesta olivat sen suuntaisia, etteivät Sonyn kieltämättä kohentuneet näkymät saata riittää markkinoille, Reuters kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Maalämpö ei aina taloudellisesti järkevää – asiantuntija: Öljylämmityksen ja ilmavesipumpun yhdistelmä erityisen fiksu

    2. 2

      Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

    3. 3

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    4. 4

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    5. 5

      Iskikö Kardashian-kirous? Kylie Jennerin yksi tviittaus romahdutti Snapchatin arvosta yli miljardin

    6. 6

      Bernerin kritisoitu väyläyhtiö haudattiin – työryhmältä uusi ehdotus teiden rahoittamiseen

    7. 7

      EKP varoittaa: Pohjois-Korean tukemisesta syytetty pankki on vaarassa kaatua

    8. 8

      Nyt puhuu Suvi Lindénin veli ja liikekumppani: ”Ihan hyvällä asialla tässä ollaan”

    9. 9

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    10. 10

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eläkeikä nousi juuri – näillä ehdoilla voit yhä päästä eläkkeelle 63-vuotiaana

    2. 2

      Iskikö Kardashian-kirous? Kylie Jennerin yksi tviittaus romahdutti Snapchatin arvosta yli miljardin

    3. 3

      Nyt puhuu Suvi Lindénin veli ja liikekumppani: ”Ihan hyvällä asialla tässä ollaan”

    4. 4

      Headhunter varoittaa koodareita: CV-keräilijät vaanivat LinkedInissä – osaava tekijä tienaa pk-seudulla 5000–7000 e/kk

    5. 5

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    6. 6

      Vakava sairaus pysäytti hotellinomistaja Katriina Pilppulan työt: ”Oli järkyttävä ajatus, etten voisi enää koskaan palata töihin”

    7. 7

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    8. 8

      Maalämpö ei aina taloudellisesti järkevää – asiantuntija: Öljylämmityksen ja ilmavesipumpun yhdistelmä erityisen fiksu

    9. 9

      Bernerin kritisoitu väyläyhtiö haudattiin – työryhmältä uusi ehdotus teiden rahoittamiseen

    10. 10

      EKP varoittaa: Pohjois-Korean tukemisesta syytetty pankki on vaarassa kaatua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    3. 3

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    4. 4

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    5. 5

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    6. 6

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    7. 7

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    8. 8

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    9. 9

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    10. 10

      Aktiivimallin ensimmäinen leikkuri lähestyy: 5 tapaa välttää tuen vähennys

    11. Näytä lisää