Canon petrasi digikameroiden ansiosta

Julkaistu:

Digikameroiden ja kopiokoneiden hyvä kysyntä sekä jenin arvon heikentyminen kohensivat Canon Inc:n neljännen neljänneksen tulosta 16 prosenttia. Canon on Japanin parhaiten kannattava kuluttajaelektroniikan ja toimistolaitteiden valmistaja.
Canonin mukaan varsinkin ammattikuvaajien käyttämien kalliimman hintaluokan slr (single-lens reflex) -digikameroiden kysyntä jatkui vankkana loka-joulukuun neljänneksellä.

Slr-kameroissa Canon joutuu puolustamaan asemiaan viime vuoden aikana näille markkinoille työntyneiden Matsushita Electric Industrial Co:n ja Sony Corp:n kanssa. Matsushita on maailman suurin digikameroiden valmistaja, Bloomberg huomauttaa.

Kuitenkin Canon näyttää pärjäävän kilpailun tiimellyksessä hyvin. Yhtiön nettotulos nousi 125,6 miljardiin jeniin eli noin miljardiin dollariin vuoden takaisesta 108,2 miljardista jenistä, yhtiö kertoi Tokion pörssille lähettämässään tiedotteessa tänään. Tällä tilikaudella Canon uskoo yltävänsä ennätystulokseen jo kahdeksatta kertaa peräjälkeen.

Loka-joulukuussa Canonin myynti kipusi 8,7 prosenttia 1,22 biljoonaan jeniin. Vuoden takaisella vertailujaksolla myynti oli 1,12 biljoonaa jeniä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Canonin myynnistä yli kolme neljäsosaa tulee Japanin ulkopuolelta. Vientiponnisteluissaan yhtiö sai apua jenin ulkoisen arvon heikentymisestä suhteessa dollariin.

Tulosta puristetaan alihankkijoista

Liiketulos paisui 16 prosenttia 195,9 miljardiin jeniin, kun se vuosi sitten oli 169,3 miljardia jeniä.

Canon arvelee koko tilikauden nettotuloksen kasvavan 8,7 prosenttia ennätykselliseen 495 miljardiin jeniin aiemmasta 455 miljardista jenistä.

Reutersin mukaan Canon ei jää lepäämään laakereillaan, vaan yhtiö jatkaa kustannussäästöjen etsintää. Keinoja ovat muun muassa automaation ja robottien lisääminen tuotannossa sekä alihankkijoiden määrän supistaminen.

Loka-joulukuun neljänneksellä Canonin osakkeen hinta kohosi 8,8 prosenttia. Samaan aikaan Tokion pörssin Nikkei-indeksi kipusi 6,8 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    3. 3

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    4. 4

      Stockmann aikoo vähentää lähes sata työntekijää – samalla hakee 30–40 työntekijää

    5. 5

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    8. 8

      Keskuskauppakamarin tuleva toimitusjohtaja: Suomen tulisi olla valmis kasvattamaan EU-jäsenmaksuaan

    9. 9

      Teollisuuden sähkönkäyttö kasvoi jo toista vuotta – uusiutuvan tuotannossa paukkui ennätys

    10. 10

      Kreikka etenee kohti lainaohjelman päättymistä – 7 miljardia maksuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    3. 3

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    4. 4

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    5. 5

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    6. 6

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    9. 9

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    10. 10

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    8. 8

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    9. 9

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää