Toimintojen siirto ulkomaille kasvaa

Julkaistu:

Yritysten offshoring eli toimintojen siirtäminen ulkomaille ulottuu myös tutkimus- ja tuotekehitystoimintoihin.
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad laskee, että moni kansainvälinen suuryritys investoi tutkimukseen ja tuotekehitykseen reilusti enemmän kuin itsenäiset valtiot. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Ford investoi enemmän kuin Espanja ja saksalainen Siemens investoi enemmän kuin esimerkiksi Belgia tai Israel.

Samalla yhä suurempi osa yritysten t&k-investoinneista suuntautuu yrityksen kotimaan ulkopuolelle joko teollisuusmaihin tai kehittyviin maihin. Toimintojen siirtäminen toiseen maahan saman konsernin sisällä eli offshoring lisääntyy. Samoin lisääntyy toimintojen ulkoistus toiseen yritykseen eli outsourcing.

Toimintojen siirtämisellä kehittyviin maihin yritykset pyrkivät parantamaan kilpailukykyään hyötymällä edullisesta kustannustasosta: tuotanto- ja valmistuskustannusten lisäksi yritykset voivat säästää kuljetuskustannuksissa.

– Siirtämällä valmistus lähemmäs markkinoita voidaan säästää myös kuljetuskustannuksissa, kirjoittaa Etlan tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö suomalaisyritysten ulkoistuksia ja toimintojen siirtoja koskevassa tutkimuksessaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Säästöjen lisäksi t&k-toimintojen siirtymistä maasta toiseen kiihdyttää kansainvälisten ja kansainvälistyvien yritysten tarve kehittää eri kohdemaissa menestyäkseen paikalliseen teknologiaan perustuvia tuotteita paikallisten asiantuntijoiden voimin.

Tutkimus- ja tuotekehitys kansainvälistyy.  YK-järjestö Unctad julkaisee vuosittain investointiraportin World Investment Report. Vuoden 2005 raportin alaotsikko on Transnational Corporations and the Internationalization of R&D: raportti keskittyy kansainvälistyvään tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan eli siihen, kuinka yritykset siirtävät ulkomaille myös t&k-toimintaansa.

Raportti painottaa, että tutkimus- ja tuotekehitystoimintojen kansainvälistyminen ei ole uusi ilmiö.

Viime vuosien uusi ilmiö sen sijaan on se, että suuryritykset ovat perustaneet kehittyviin maihin ja Itä-Euroopan maihin t&k-keskuksia, jotka pyrkivät kehittämään tuotteita kansainvälisille markkinoille ja joiden toiminta on osa yrityksen keskeistä innovaatiotoimintaa.

Kansainvälistyminen jatkuu: peräti kaksi kolmasosaa Unctadin kyselyyn vastanneista yrityksistä aikoo siirtää tutkimus- ja tuotekehitystoimintaansa lähivuosina ulkomaille, ja japanilaisista yrityksistä peräti yli 90 prosenttia suunnittelee t&k-toimintansa kansainvälistämistä parin seuraavan vuoden aikana.

Intia ja Kiina vetävät yrityksiä. Kehittyvistä markkinoista suosituin investointien suunta on Aasia: niistä yrityksistä, jotka sijoittavat t&k-toimintaan eniten maailmassa, yli puolella on tutkimus- ja kehitystoimintaa Kiinassa, Intiassa tai Singaporessa. Edullisen kustannustason lisäksi yrityksiä houkuttelee esimerkiksi Intiaan maan korkeasti koulutettu työvoima.

Useissa tapauksissa yritykset siirtävät tutkimus- ja tuotekehitystoimintojaan ulkomaille sinne jo siirtyneen tuotantotoiminnan perässä saadakseen t&k-toiminnot nivoutumaan tuotantoon.

Unctadin raportin mukaan Motorola perusti Kiinan ensimmäisen ulkomaalaisomisteisen t&k-keskuksen maahan jo 1993. Nyt Kiinassa toimii yli 700 ulkomaalaista tutkimus- ja tuotekehityskeskusta.

Kiinan lisäksi toimintoja vetää Intia: Motorolan lisäksi Intiaan ovat perustaneet omat tutkimusyksikkönsä esimerkiksi Texas Instruments, Cisco, GE, Bosch ja Intel, ja niiden yksiköissä on kussakin 800-2000 työntekijää.

Intian tärkeimmän t&k:ta edistävän organisaation CSIR:n (The Council of Scientific & Industrial Research) johtaja R. A. Mashelkar korosti viime syksynä Helsingissä Going Global -konferenssissa kotimaansa t&k-osaamisen korkeaa tasoa.

ashelkar kertoi, että viimeisen kolmen vuoden aikana Intiaan on palannut noin 30 000 ulkomailla työskentelevää t&k-ammattilaista samalla kun maasta lähtee nyt ulkomaille ratkaisevasti vähemmän korkeasti koulutettuja ammattilaisia kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Suomi pärjää t&k-kohteena. Ensi tuntuma on, että kansainvälistyvä tutkimus- ja tuotekehitys vie t&k-työpaikat Suomesta alhaisen palkkatason maihin.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan joulukuussa julkaisema tutkimus osoittaa tuntuman vääräksi: vuosina 2000–2006 suurin osa suomalaisyritysten ulkoistuksista on suuntautunut kotimaahan ja vain pieni osa ulkomaille.

– Tutkimus- ja tuotekehitystä on siirretty Suomesta ulkomaille varsin vähän, mikä heijastaa ainakin osittain Suomen kilpailukykyä t&k-toiminnan sijaintipaikkana, Ali-Yrkkö kirjoittaa Etlan Ulkoistus ja toimintojen siirrot Suomesta ulkomaille –tutkimuksessa.

Ali-Yrkön mukaan t&k-toiminnan ulkoistuksilla on useimmiten pyritty teknologian tai osaamisen hankkimiseen, joustavuuden lisäämiseen ja alhaisempiin kustannuksiin.

Hän muistuttaa, että teollisuusmaissa pääkonttoriaan pitävät yritykset valitsevat yhä useammin uusien yksiköiden sijaintipaikaksi jonkin kehittyvän maan.

– Näiden uusinvestointien lisäksi läntisten teollisuusmaiden haasteena on, että toimintoja siirretään edullisemman kustannustason maihin. Toimintoja siirtyy maasta toiseen sekä konsernien sisäisten järjestelyjen kautta että ulkoistamalla toimintoja ulkomaille.

Etlan tutkimus kertoo, että kymmenisen prosenttia yrityksistä, jotka ovat siirtäneet toimintoja Suomesta ulkomaille, ovat siirtäneet toimintoja myös ulkomailta Suomeen: erityisesti tietojenkäsittely- ja t&k-palveluja tarjoavat yritykset aikovat edelleen lisätä kotimaan henkilöstöään.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tällainen olisi ex-roviolaisen visioima Helsinki–Tallinna-tunneli – ”Ei kannata tehdä vain helppoja asioita”

  2. 2

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  3. 3

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  4. 4

    Rovion ex-pomo aikoo rakentaa tunnelin Helsingistä Tallinnaan – etsii nyt 15 miljardin rahoitusta Kiinasta

  5. 5

    Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

  6. 6

    Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

  7. 7

    Työministeri Lindström myönsi: Aktiivimallissa kyse työttömien pakottamisesta

  8. 8

    Lemminkäinen haluaa sulautua YIT:hen – KKV hakee jatkoaikaa fuusion käsittelyyn

  9. 9

    THL selvitti: Näin peliongelmainen retkahtaa – mainonnalla ja kauppojen automaateilla suuri vaikutus

  10. 10

    Brexit painaa puntaa – euro vahvistui maanantaina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  2. 2

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  3. 3

    Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

  4. 4

    Iisalmen seudulla löytyi keino saada vienti vetämään ja tilauskirjat täyteen – Ylä-Savoon syntyi oikea suomalainen talousihme

  5. 5

    Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

  6. 6

    Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

  7. 7

    8 poroa laiduntaa keskellä Kymenlaaksoa ja lisää on tulossa – paliskuntien yhdistys: ”Ei millään lailla suositeltavaa”

  8. 8

    Pihlajalinnan toimitusjohtaja vaihtuu – Aktan jättää tehtävänsä

  9. 9

    Noin 1000 ihmistä omistaa 40 prosenttia kaikista bitcoineista – ”valaat” voivat romauttaa koko valuutan

  10. 10

    Bitcoin-futuureiden kauppa alkoi 25 prosentin nousulla ja kahdella tauolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Johanna heräsi mökillään metsäkoneen mellastukseen ja karmeaan näkyyn – UPM pahoittelee ”inhimillistä virhettä”

  2. 2

    36-vuotias teki kirpputorikokeen puoli vuotta sitten ja on nyt miljonääri

  3. 3

    Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

  4. 4

    Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

  5. 5

    ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

  6. 6

    23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

  7. 7

    Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

  8. 8

    Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

  9. 9

    IS selvitti liittopomojen palkat, edut ja bonukset: jopa 28 000 €/kk – katso lista

  10. 10

    Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

  11. Näytä lisää