TietoEnatorin Heikkinen: "Vuosi ei päättynyt odotetusti"

Julkaistu: , Päivitetty:

TietoEnatorin alustava vuoden 2006 liikevoittoprosentti on ennakoitua heikompi. Toimitusjohtajan mukaan loppuvuonna vastassa oli tiukka hintakilpailu.
Alustavien tietojen mukaan yhtiön jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvoi noin viisi prosenttia ja oli noin 1,65 miljardia euroa. Orgaanisen kasvun arvioidaan olevan kaksi prosenttia. TietoEnatorin jatkuvien toimintojen liikevoitto (ebit) ilman myyntivoittoja on noin 112 miljoonaa euroa, joka vastaa 6,8 prosentin liikevoittoa.

TietoEnator ohjeisti lokakuussa vuoden 2006 liikevaihdon kasvuksi noin viisi prosenttia. Liikevoiton ilman myyntivoittoja odotettiin olevan noin kahdeksan prosenttia.

Koko vuoden liikevaihto siis vastaa TietoEnatorin odotuksia. Neljännen vuosineljänneksen kannattavuus oli kuitenkin odotettua heikompi, mikä johtui oletettua korkeammista kustannuksista sekä matalakatteisen alihankinnan ja lisenssimyynnin suuremmasta osuudesta kokonaismyynnistä.

- Vuosi ei päättynyt odotustemme mukaisesti. Investoimme merkittävästi kansainvälistymiseen, tarjontamme kehittämiseen, markkinointiin ja brandin rakentamiseen. Samanaikaisesti vastassamme oli tiukka hintakilpailu, johon vastasimme investoimalla omiin matalan kustannustason osaamiskeskuksiin, TietoEnatorin toimitusjohtaja Pentti Heikkinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Maailman ensimmäinen hyönteis­leipä myyntiin perjantaina

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Rovion tulos heikkeni selvästi – syynä investoinnit

    6. 6

      Jopa yli 15 000 euron kulut kaksiossa – näin tupakointi tärvelee asunnon

    7. 7

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    8. 8

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    9. 9

      Nordean joulukysely: Suomalainen käyttää tänä vuonna joululahjoihin noin 490 euroa

    10. 10

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    5. 5

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    6. 6

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    7. 7

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    8. 8

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    9. 9

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    10. 10

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    8. 8

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    9. 9

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää