Katainen syyttää Vanhasta ydinvoimavitkastelusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen syyttää pääministeri Matti Vanhasta (kesk) siitä, että Suomi ei aiemmin saanut käyttöönsä lisäydinvoimaa.


Kokoomusjohtaja sanoo, että ellei Vanhanen olisi ponnellaan estänyt vuonna 1992 ydinvoiman lisärakentamista, tuotettaisiin Suomessa nykyistä enemmän ympäristöystävällistä kotimaista sähköä.

Kokoomuksen mielestä Vanhasen johtaman punamultahallituksen energiapolitikkaa on leimannut päättämättömyys ja päämäärättömyys.

– Selvityksiä on kyllä tehty, mutta johtopäätökset puuttuvat.

Kataisen mukaan Suomen energiariippuvuus tuonnista ei enää saa kasvaa, vaan energiantuotannossa on pyrittävä nykyistä suurempaan kotimaisuusasteeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kokoomus jätti tänään hallituksen vastattavaksi energia- ja ilmastopolittisen välikysymyksen. Periaatteessa välikysymys tähtää hallituksen kaatamiseen, mutta käytännössä se johtaa eduskuntakeskusteluun aiheesta.

Nyt rakennettavasta lisäydinvoimasta päätöksen teki Paavo Lipposen (sd.) kakkoshallitus. Se sai vihreät jättämään hallituksen. Kokoomus ei saanut vihreitä ja vasemmistoa oman välikysymyksensä taakse sen ydinvoimamyönteisyyden takia.

Suomen sähköstä kymmenisen prosenttia on tuontisähköä. Noin kolmisenkymmentä prosenttia sähköstä tuotetaan kotimaisilla raaka-aineilla, pääasiassa vedellä, turpeella, puulla ja biomassalla. Ydinvoima on kotimaista, vaikka uraani onkin tuontitavaraa. Vuonna 2005 tuontisähkön osuus oli normaalia suurempi, koska oma tuotanto laski muun muassa metsäteollisuuden työtaistelujen takia 17 prosenttia. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    2. 2

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    3. 3

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    4. 4

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    5. 5

      Saksan hallitus­neuvottelut: Merkel uskoi jo ratkaisuun – FDP marssi ulos

    6. 6

      Ylipaino voi nostaa henkivakuutuksen hintaa – terveydestä valehtelu selvitysvaiheessa saattaa vaikuttaa omaisten tulevaisuuteen

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Etla: Suuryritysten merkitys Suomen taloudelle luultua merkittävämpi

    9. 9

      Näin 100 hehtaarin metsä tuottaa vuodessa eri maakunnissa: Päijät-Hämeessä 24 950 € – Lapissa vain 2 520 €

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    3. 3

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    4. 4

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    10. 10

      Euron arvo lähestyy kymmentä kruunua – edellisestä kerrasta kahdeksan vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Näin kävi asuntojen hinnoille Tallinnassa 10 vuodessa – ”Moni suomalainen teki hyvät kaupat”

    11. Näytä lisää