Ruotsalaiset paneutuvat Kiinan talouteen

Julkaistu:

Ruotsalaiset ryhtyvät tutkimaan syvällisesti Kiinan liiketoimintaa, taloutta ja Kiinan vaikutusta kansainväliseen kauppaa. Sitä varten Ericsson ja Tukholman Kauppakorkeakoulu perustavat Tukholmaan Kiinan osaamiskeskuksen.


Ericssonin Kiina-ohjelmaan kuuluu useita osaohjelmia, joiden tarkoituksena on vahvistaa Ruotsin kykyä seurata Kiinan kehitystä, vahvistaa maiden välisiä talous-, tutkimus- ja liiketoimintasuhteita ja seurata Kiinan vaikutusta globaalitalouteen. Keskus tukee tutkimustoimintaa, opiskelua seminaareja konferensseja.

Ohjelmaa kaitsee neuvonantajakunta, jossa perustajien lisäksi on edustaja Pekingin yliopiston Kiinan taloustutkimuskeskuksesta.

- Kiinan talouden ja liiketoiminnan ymmärtäminen on välttämättömyys Ericssonille yhtä lailla kuin maailman muille johtaville yrityksille. Kiina on ottanut paikkansa maailmantalouden elintärkeänä osanottajana ja siitä on tullut yksi tärkeimmistä strategisista markkinoista, sanoi Ericssonin pääjohtaja Carl-Henric Svanberg yhtiön tiedotteessa.

Tämä uusi aloite luo perustan Ruotsiin sijoittuvalle osaamiskeskukselle, joka tähtää kiinalaisen liiketoiminnan ja talouselämän monimutkaisuuden ymmärtämiseen ja Ericssonin ja Ruotsin Kiinan suhteiden parantamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    3. 3

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    4. 4

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Taloussanomien keskihintatesti osoittautui piinaavan hankalaksi: vain 0,56 prosenttia vastaajista sai kaikki oikein

    6. 6

      Vakuutusyhtiö AIG ostaa Validusin 5,6 miljardin dollarin käteiskaupalla

    7. 7

      Metson väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Eeva Sipilä

    8. 8

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    9. 9

      Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Inkeroinen jättää tehtävänsä

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    5. 5

      Turkissa talvehtivat Irmeli ja Olavi kehottavat varovaisuuteen – ”Asuntoa ei pidä ostaa taksikuskilta”

    6. 6

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    7. 7

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    8. 8

      Kommentti: Velka säästi Suomen syöksykierteeltä, jonka rinnalla ”hukattu vuosikymmen” on lastenleikkiä

    9. 9

      Metson väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Eeva Sipilä

    10. 10

      Yle: Helsingin telakka saamassa uuden omistajan Kroatiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    7. 7

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    10. 10

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    11. Näytä lisää